Sauli, Saul

Formula 1

Valikko

Saksalaislehti: Räikkösen ja Alonson sopimuksissa merkittävä ero

Saksalaisen Auto Motor und Sportin mukaan Kimi Räikkösen ja Fernando Alonson sopimuksissa on yksi merkittävä ero.

Euroopan suurin autolehti esittää verkkosivuillaan omat arvionsa F1-sarjan kärkikuljettajien palkoista.

Auto Motor und Sportin mukaan Alonson peruspalkka vuodessa on 19 miljoonaa euroa. Sen päälle Ferrari maksaa espanjalaiskuljettajalle peräti miljoona euroa jokaisesta palkintopallisijasta. Tällä kaudella Alonso on yltänyt kärkikolmikkoon vasta kahdessa kilpailussa.

Räikkösen sopimus ei sisällä niin suuria menestysbonuksia. Hänen vuosipalkkansa on kuitenkin 18 miljoonaa euroa, eli vain miljoonan vähemmän kuin tallikaveri Alonson peruspalkka. 

Arvostetun saksalaislehden mukaan Mercedeksen Lewis Hamilton tienaa 25 miljoonaa dollaria eli 18,7 miljoonaa euroa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Hamilton on kärkikuskeista ainoa, joka haluaa palkkansa Yhdysvaltain dollareina. 

MM-johdossa oleva Hamiltonin tallikaveri Nico Rosberg ansaitsee Mercedeksellä 12,5 miljoonaa euroa. Sen päälle tulevat vielä menestysbonukset. Rosbergin uusi sopimus tuo hänelle 17 miljoonaa euroa vuodessa. 

Sebastian Vettel saa Red Bullilta tiettävästi 16,5 miljoonaa euroa kaudessa ja sen lisäksi vielä bonuksia sijoituksista. Maailmanmestareista McLarenin Jenson Buttonin vuosipalkka jää alle kymmeneen miljoonaan euroon.   
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    5. 5

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    6. 6

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    7. 7

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Helsingissä edessä jatkoaika, Tappara teurasti Ilveksen

    8. 8

      Tappara jyräsi Ilveksen –Tampereen paikallissarja nyt tasan

    9. 9

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

    10. 10

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    7. 7

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    8. 8

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    5. 5

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    6. Näytä lisää