Aatu, Aatto

Formula 1

Valikko

Webber paalulle, Räikkönen epäonnistui - katso tulokset

Julkaistu: , Päivitetty:

Formula 1
Mark Webber lähtee hieman yllättäen paalupaikalta Japanin F1-kisaan.
Australialainen jätti tallikaverinsa, MM-sarjaa selvästi johtavan Sebastian Vettelin aika-ajoissa taakseen toiseksi. KERS-ongelmista hieman kärsinyt Vettel hävisi Webberille 0,174 sekuntia.

Viimeistä F1-kauttaan ajava Webber ei ollut aiemmin tällä kaudella kertaakaan pystynyt kukistamaan Vetteliä aika-ajoissa. Webber sai Suzukasta myös kauden ensimmäisen paalupaikkansa.

Kimi Räikkönen epäonnistui jälleen aika-ajoissa. Lotus-kuljettaja joutui tyytymään yhdeksänteen lähtöruutuun. Samalta sijalta hän nousi toiseksi viime viikonloppuna Korean GP:ssä.

Kolmas aika-ajoissa oli Mercedeksen Lewis Hamilton ja neljänneksi ylsi Räikkösen tallikaveri Romain Grosjean. Ranskalainen löi Räikkösen 0,3 sekunnilla.

Ferrarin Felipe Massa oli viides ennen Mercedeksen Nico Rosbergia ja Sauberin Nico Hülkenbergiä. MM-sarjassa toisena oleva Fernando Alonso jätettiin kahdeksanneksi.

Valtteri Bottas yrittää päästä pistesijoille 13. ruudusta. Se on Bottakselle hänen F1-uransa toiseksi paras lähtöruutu. Parempaan hän on pystynyt vain Kanadassa, jossa hän oli aika-ajoissa kolmas.

Aika-ajojen tulokset:
1) Mark Webber, Red Bull 1.30,915
2) Sebastian Vettel, Red Bull 1.31,089
3) Lewis Hamilton, Mercedes 1.31,253
4) Romain Grosjean, Lotus 1.31,365
5) Felipe Massa, Ferrari 1.31,378
6) Nico Rosberg, Mercedes 1.31,397
7) Nico Hülkenberg, Sauber 1.31,644
8) Fernando Alonso, Ferrari 1.31,665
9) Kimi Räikkönen, Lotus 1.31,684
10) Jenson Button, McLaren 1.31,827
11) Sergio Perez, McLaren 1.31,989
12) Paul Di Resta, Force India 1.31,992
13) Valtteri Bottas, Williams 1.32,013
14) Esteban Gutierrez, Sauber 1.32,063
15) Pastor Maldonado, Williams 1.32,093
16) Daniel Ricciardo, Toro Rosso 1.32,485
17) Adrian Sutil, Force India 1.32,890
18) Jean-Eric Vergne, Toro Rosso 1.33,357
19) Max Chilton, Marussia 1.34,320
20) Charles Pic, Caterham 1.34,556
21) Giedo van der Garde, Caterham 1.34,879
22) Jules Bianchi, Marussia 1.34,958.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    4. 4

      Suora lähetys Alkon kassalta juuri ennen sulkemista perjantaina kello 12.45

    5. 5

      Venäjä julkaisi videon: Sotalaivat ja sukellusvene ampuivat Kalibr-risteilyohjuksia Isis-kohteisiin Syyriassa

    6. 6

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    9. 9

      Edmonton kauppasi floppihyökkääjän – miten käy Jesse Puljujärvelle?

    10. 10

      Poliisi: Espoon autopalot mahdollisesti tahallaan sytytettyjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    8. 8

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    9. 9

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    4. 4

      Suora lähetys Alkon kassalta juuri ennen sulkemista perjantaina kello 12.45

    5. 5

      Venäjä julkaisi videon: Sotalaivat ja sukellusvene ampuivat Kalibr-risteilyohjuksia Isis-kohteisiin Syyriassa

    6. Näytä lisää