Akseli

Formula 1

Valikko

Vettel varoi Robert Kubicaa

Red Bullin Sebastian Vettel oli harvinaisen pettyneen oloinen kuski, kun ottaa huomioon, että saksalainen ajoi hyvän viikonloppunsa päätteeksi Monacon GP:n maaliviivan yli kakkosena.

Vettel joutui kuitenkin toteamaan tallikaverinsa Mark Webberin olleen toista kertaa peräkkäin omaa luokkaansa.

- Varsinkin kisan alussa ja uusintastarttien aikana en yksinkertaisesti pystynyt pysymään hänen vauhdissaa, Vettel harmitteli kisan jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

- Lopulta ero oli sellainen, ettei ollut järkeä lähteä edes haastamaan häntä, saksalainen jatkoi, vaikka eroa maalissa oli Webberin hyväksi vain 0,4 sekuntia.

Se selittyy kuitenkin sillä, että neljä kertaa radalle tullut turva-auto poistui viimeisen kerran kuskien tieltä vasta päätöskierroksella.

Vettelin takana Renault-kuski Robert Kubica näytti jälleen kerran, miksi hän pitää erityisesti katukisoista: hän on yksinkertaisesti parhaimmillaan ahtailla radoilla.

Sen sai Vettelkin huomata, kun Renault ei suostunut tippumaan peräpeileistä missään vaihessa.

- Tänään piti kieltämättä katsella enemmän taakse kuin eteen. Robert ajoi todella hyvin, saksalainen kehaisi.

Kaksoivoittonsa turvin Red Bull -kaksikko nousi kuljettajien MM-sarjassa jaettuun johtoon 78 pisteellään. Ennen Monacoa pistejohdossa ollut McLarenin Jenson Button joutui keskeyttämään jo varhaisessa vaiheessa teknisen vian vuoksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

  3. 3

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  4. 4

    Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

  5. 5

    HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

  6. 6

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  7. 7

    Trumpin Floridan-matkat ajavat salaisen palvelun vararikkoon – anoivat 60 miljoonaa lisää rahaa

  8. 8

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  9. 9

    Naisen mielipidekirjoitus HS:ssa puhuttaa: Onko sukupuolineutraalius mennyt jo liian pitkälle?

  10. 10

    Atik Ismail näki vasta nyt 38 vuotta sitten lähetetyn kirjeen – sisälsi tarjouksen suurseuralta Englannista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  4. 4

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  5. 5

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  6. 6

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  7. 7

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  8. 8

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  9. 9

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  10. 10

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  10. 10

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

  3. 3

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  4. 4

    Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

  5. 5

    HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

  6. Näytä lisää