Miia, Mira, Mirva

Formula 1

Valikko

Häkkinen luottaa Kovalaiseen

Mika Häkkinen uskoo Heikki Kovalaisen juhlivan tänä vuonna ensimmäistä voittoaan formula ykkösissä.

Mercedeksen suomalainen PR-mies julistaa Auto Bild Motorsportin haastattelussa McLaren-Mercedeksen olevan erittäin vahva tällä kaudella.

- Jos McLaren pystyy dominoimaan, silloin Heikillä on hyvät mahdollisuudet ensimmäiseen lähtöriviin. Se puolestaan merkitsee sitä, että hänellä on kaikki mahdollisuudet voittaa monta kilpailua, Häkkinen sanoo.

Kaksinkertainen F1-mestari kertoo työskentelevänsä tänä vuonna neljän yrityksen mainosmiehenä.

- Kumppaneinani ovat Mercedes, Johnnie Walker, Hermes ja Red Devil. Markkinoin niitä firmoja maailmanlaajuisesti.

DTM-sarjasta viime kauden jälkeen vetäytynyt Häkkinen sanoo, ettei aio enää osallistua autokilpailuihin vakavalla mielellä.

- Rakastan ajamista, mutta tästä eteenpäin ajan kilpailuja van huvin vuoksi.

Häkkinen kertoo seitsemänvuotiaan poikansa Hugon olevan erittäin kiinnostunut ajamisesta.

- Kun Hugo ajaa karting-autolla, hän ei millään haluaisi lopettaa. Hän on kuitenkin kiinnostunut monista muistakin asioista. Hän on todella hyvä koulussa, ja jalkapallopelit ovat hänelle hyvin tärkeitä. En ajattele ollenkaan niin, että hänestä pitäisi tulla juuri kilpa-autoilija, Häkkinen miettii.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  5. 5

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  6. 6

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  7. 7

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  8. 8

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Johan nyt! Erotuomarit mukana HV71:n mestaruusjuhlissa

  10. 10

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  8. 8

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  9. 9

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  10. 10

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  5. 5

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  6. Näytä lisää