Leevi

Eurosarjat

Hattutemppu vei Joel Pohjanpalon yöunet – ”En voi vieläkään uskoa, mitä eilen tapahtui”

Julkaistu:

Bundesliiga
Joel Pohjanpalo ei saanut unta sankaritekonsa jälkeen.
Sunnuntain harjoituksissa Leverkusenissa oli vain yksi sankari: Joel Pohjanpalo. Hattutemppu 15 minuutissa HSV:n verkkoon lauantaina oli niin erityinen teko, että se keräsi ihailijoita treenikentän laidalle.

Kun hikeä valuvat Leverkusen-pelaajat marssivat treenien loputtua pukukoppiin, yksi heistä sai jäädä fanien piirittämäksi. Pohjanpalo kirjoitti nimmareita, poseerasi kameroille, otti vastaan fanien lahjoja ja jutusteli kannattajien kanssa.

Suomalaishyökkääjän silmistä paistoi onnellisuus ja yhä pieni ällistyskin siitä, mitä ihmettä olikaan tapahtunut.

– En nukkunut paljon viime yönä, mutta jalkapallo on joskus tällaista. En voi oikein vieläkään uskoa, mitä eilen tapahtui, Pohjanpalo myönsi Ilta-Sanomille.

Ottelun jälkeen lauantai-iltana suomalaissankari juhlisti hattutemppuaan illallisella yhdessä isän, agenttiensa ja erään vanhan juniorivalmentajansa kanssa.

– He olivat tulleet peliä katsomaan. Aika hyvän matsin valitsivat! Pohjanpalo naurahti, ja lisäsi:

– Junnukoutsini oli otteisiini tyytyväinen. Opit ovat näköjään menneet perille.

Opit on todellakin sisäistetty. Kahden ottelukierroksen jälkeen Pohjanpalon Bundesliiga-tili on varsin kylmäävä: neljä maalia 30 minuutissa ja vain 18 pallokosketuksella.

Lisää Joel Pohjanpalosta maanantain Ilta-Sanomissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    2. 2

      Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Lounais-Suomen poliisi kertoo, miksi Turun tapahtumista ei annettu vaaratiedotetta: ”Ei aikaa”

    6. 6

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    7. 7

      Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

    8. 8

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    2. 2

      Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Lounais-Suomen poliisi kertoo, miksi Turun tapahtumista ei annettu vaaratiedotetta: ”Ei aikaa”

    6. Näytä lisää