Verneri

Elokuvat

IS arvioi: Työkaverit pakotetaan tappamaan toisensa pätevässä toimintatrillerissä The Belko Experiment

Julkaistu:

Elokuva-arvio
Greg McLeanin ohjaaman pienen budjetin väkivaltaelokuvan on kirjoittanut ja tuottanut Guardians of the Galaxy -sarjan tekijä James Gunn.
Pirullisen murhapelin vertaaminen merkityksettömän toimistotyön tappavuuteen on tietenkin ylilyöty rinnastus, mutta juuri tällaisista tarkoituksellisen pitkälle viedyistä kärjistyksistä on pätevä toimintatrilleri The Belko Experiment tehty.

Greg McLeanin ohjaama pienen budjetin notkea väkivaltaelokuva kertoo Kolumbiassa valtion virastotalossa työskentelevistä amerikkalaisista, joiden työpäivän katkaisee tyly kuulutus: tapa työkaverisi tai tule tapetuksi.

Aluksi huonolta vitsiltä kuulostava tilanne muuttuu pian totiseksi painajaiseksi. Juoni kuvaa kasvavaa kaaosta sekä valkokaulusväen jakautumista kahteen leiriin sen mukaan, hyväksyvätkö he heille annetun tehtävän vai eivät.

Splatter-tehosteilla ajoittain herkuttelevan käsikirjoituksen on laatinut James Gunn, jonka käsialaa on myös Marvelin huomattavasti letkeämpi Guardians of the Galaxy -elokuvasarja (lue IS:n arvio sen ensimmäisestä osasta).

Mielenmaisemiltaan The Belko Experiment liikkuu vakaasti Nälkäpeli-elokuvien, Konttori-tv-sarjan ja ensimmäisen Die Hardin tunnelmissa: ikävistä pomoista tulee tiukan paikan tullen entistä ikävämpiä, ja sankarin paikkaa kärkkyvät toimiston narrit.

The Belko Experiment

Ohjaus: Greg McLean.

Pääosissa: John Gallagher Jr., Tony Goldwyn, Adria Arjona.

Juoni: Viraston työntekijät pakotetaan osallistumaan murhapeliin, jossa heidän on surmattava kollegansa.

Ensi-ilta: Perjantaina 21. huhtikuuta 2017.

★★★

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuusepäily Helsingissä – paikalla runsaasti ajoneuvoja

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    4. 4

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    5. 5

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    6. 6

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    7. 7

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    8. 8

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    9. 9

      Yhteenotot aviomiehen kanssa ja henkinen pahoinpitely suistivat olympiavoittajan kuilun partaalle – joutui pakenemaan kotoaan

    10. 10

      Kosketusnäytön keksijä paljastaa uudessa Nokia-dokumentissa: koko innovaatio tyrmättiin vain 5 minuutissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    6. 6

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    7. 7

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    8. 8

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    9. 9

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    10. 10

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuusepäily Helsingissä – paikalla runsaasti ajoneuvoja

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    4. 4

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    5. 5

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    6. Näytä lisää