Merja

Elokuvat

Valikko

Inferno: Symbologi pelastaa jälleen ihmiskunnan – lue IS:n arvio elokuvasta

Ihmiskunnan kohtalo on taas vaakalaudalla.
Eikä nyt kelpaa apuun sen paremmin Batman kuin Bond. Onneksi meillä on symbologi Robert Langdon, jolle mikään arvoitus ei ole liian vaikea ratkaistavaksi. Ei vaikka mies olisi lähimuistinsa menettänyt ja sekä salamurhaajien että viranomaisten vainoama.

Tom Hanks palaa seikkailevan symbologin rooliin Dan Brownin romaaniin pohjautuvassa jännärissä Inferno, jonka on kahden edeltäjänsä tavoin ohjannut Ron Howard. Tuttuun tapaan symbologia seuraa seikkailun tuoksinassa nuori ja kaunis nainen, jota tällä kertaa esittää Felicity Jones.

Juoneltaan Inferno on – mikäli mahdollista – vielä hölmömpi kuin edeltäjänsä. Howardin ammattitaitoinen ja visuaalisesti hallittu ohjaus pitävät sen tarinan kuitenkin tiukasti liikkeessä, joten varsinaisesti tylsäksi elokuva ei silti lipsu.

Oikeastaan Inferno on vain jännärin kaapuun puettu matkailumainos. Kuljettaahan se katsojan pikavauhtia läpi Firenzen, Venetsian ja Istanbulin kuuluisimpien turistinähtävyyksien.

Katolisen kirkon salaliittojen sijaan ihmiskuntaa uhkaa tällä kertaa länsimaisen miljonäärin yksityinen juoni, jonka on tarkoitus harventaa planeettaamme liikaa kuormittavaa ihmiskuntaa. Luonnollisesti hankkeen voi estää vain seuraamalla taidehistoriallisia piiloviestejä. Tiedetäänhän nuo omituiset miljonäärit.

Inferno

  • Ohjaus: Ron Howard.
  • Pääosissa: Tom Hanks, Felicity Jones, Irrfan Khan.
  • Juoni: Symbologi seuraa johtolankoja maailman pelastamiseksi.
  • Tähdet: 2/5

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    6. 6

      Kasperi Kapasella huima paluu AHL:n pudotuspeleihin

    7. 7

      Tiktakista vain 13-vuotiaana julkisuuteen noussut Petra avautuu teinitähteyden nurjasta puolesta – ”Äiti, eihän mun tarvii enää lähtee?”

    8. 8

      Salama osui meteorologiin kesken lähetyksen – karmiva onnettomuus tallentui videolle

    9. 9

      Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    7. 7

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    8. 8

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    9. 9

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    10. 10

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    6. Näytä lisää