Atso

Elokuvat

Dokumentti kuuntelee Talvivaaran vastustajia – ja osoittaa heidän olleen oikeassa – lue IS:n arvio Nälkämaan sampo -elokuvasta

Julkaistu:

Elokuva-arvio
Hirtehinen, surullinen ja ällistyttävä dokumentti kertoo Talvivaaran historian luontoaktivistien ja paikallisten asukkaiden näkökulmasta.
Ylimielisiä letkautuksia, vähätteleviä sivalluksia ja suoranaista valehtelua.

Talvivaaran kaivoksen riskejä ja toimintaa arvostelleet aktivistit ovat viime vuosina saaneet päälleen ankaria ryöpytyksiä muun muassa Talvivaaran työntekijöiltä, kaivosteollisuuden etuja ajavilta lobbareilta ja jopa Talvivaaraa valvovilta viranomaisilta.

Kielenkäytön epäreiluus käy väkevästi ilmi Mika Koskisen ohjaamasta dokumenttielokuvasta Nälkämaan Sampo. Koskisen ja kuuden muun kuvaajan vuodesta 2010 alkaen taltioima materiaali seuraa sekä huolestuneita luonto- ja paikallisaktivisteja että Talvivaara-hankkeen puolustajia, ja poimii esiin sananvaihtojen helmet.

Tuloksena on hieman hajanainen mutta hirtehinen dokumentti, joka on yhtä aikaa surullinen ja ällistyttävä – ja täynnä hiljaista mustaa huumoria.

Kaivoksen ja sen valumavesien läheisyydessä Sotkamossa asuvat, oikeuksiaan puolustaneet paikalliset on ehditty moneen kertaan leimata viherpiipertäjiksi ja kylähulluiksi.

Ongelmana Talvivaaran lobbareiden kannalta on vain ollut se, että nämä ”kylähullut” ovat olleet koko ajan oikeassa – jo kauan ennen kuin kaivoksen aiheuttamien luontotuhojen laajuus alkoi paljastua suurelle yleisölle.

Markku Heikkisen ohjaamaan kylmäävään dokumenttiin, Talvivaaran vaiheita työntekijöiden näkökulmasta kartoittaneeseen Talvivaaran miehiin (2015) sekä Pekko Pesosen ja Aleksi Salmenperän intensiiviseen jännityselokuvaan Jättiläinen (2016, lue IS:n arvio elokuvasta) verrattuna Nälkämaan Sampo tuntuu osittain toistolta, eikä se kerro tapahtumista tasapuolisesti. Aktivistien äänen korostuminen on teollisuuden hallitseman julkisuuden jälkeen silti ansaittua vaihtelua.

Päivämäärien puuttumisen vuoksi elokuva edellyttää Talvivaaran vaiheista hieman etukäteistietoja. Niiden päälle Nälkämaan Sampo piirtää kuitenkin rajun kuvan valtion syliin ajautuneesta ison rahan tappiohankkeesta, jonka surulliselle tarinalle Sotkamon alueella ei näy loppua.

Nälkämaan sampo

Ohjaus: Mika Koskinen.

Juoni: Dokumentti Talvivaaran kaivoshankkeesta paikallisten luontoaktivistien näkökulmasta.

IS-arvio: 3/5 tähteä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video Helsingin yliajopaikalta – poliisi tutki renkaanjälkiä

    2. 2

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    3. 3

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    4. 4

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    5. 5

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    6. 6

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    7. 7

      Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

    8. 8

      Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

    9. 9

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    10. 10

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    6. 6

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    7. 7

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    10. 10

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video Helsingin yliajopaikalta – poliisi tutki renkaanjälkiä

    2. 2

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    3. 3

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    4. 4

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    5. 5

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    6. Näytä lisää