Leo

Elokuvat

Valikko

Keira Knightley kiroili IS:n haastattelussa kuin rekkamies

Julkaistu:

VIDEO
Keira Knightley näyttelee Anna Kareninaa uudessa elokuvassa.  IS tapasi kaunottaren Lontoossa.
- Luin nuorena Anna Kareninan ja mielestäni hänen elämänsä oli upea ja liiton ulkopuolinen suhde oli oikeaa rakkautta. Kun nyt luin kirjan uudelleen, tajusin tarinan synkkyyden, 27-vuotias näyttelijä Keira Knightley sanoo.

Keira myöntää pelänneensä suostuessaan epäsympaattiseen rooliin.

- Useat näyttelijät haluavat yleisön hyväksyntää ja tekevät siksi vain sympaattisia rooleja. Minä en moisesta välitä, Keira sanoo.

Edellisen kerran tavatessani näyttelijä Keira Knightleyn, hän kiroili kuin rekkamies ja söi kynsiään. Hän ei ollut panostanut ulkonäköönsä, vaan ilmestyi haastatteluun resuisissa vaatteissa.

Nyt kaikki oli toisin, paitsi kiroilua Keira ei ollut jättänyt.

Knightley istuu tuolissa Chanelin leningissä ja hän on ilmiselvästi istunut sitä ennen meikkaajan tuolissa. Muotitalo Chanelin kanssa tekemänsä sopimuksen takia Keiran on oltava tyylikäs julkisuudessa. Elokuvassakin Knightley keimailee uskomattoman näyttävissä Karl Lagerfeldin asusteissa sekä Chanelin timanttikoruissa.

Vaikka Keiran rooli miestään pettävänä vaimona ei ole rakastettava, ohjaaja Joe Wright on pitänyt huolen siitä, että Keiran kauniit ja surulliset kasvot täyttävät valkokankaan mahdollisimman usein. Kirjailija
Leo Tolstoin kerronta sai ohjaajan heittäytymään uudenlaiseen tapaan tehdä elokuva.

- Halusin teatraalisen näkemyksen ja siksi osa elokuvaa on filmattu teatterin kulisseissa. Näyttämö ja lavasteet antoivat vapauden mielikuvitukselle, ohjaaja kertoi IS:lle.

Anna Karenina Suomen ensi-illassa 11. tammikuuta 2013.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    3. 3

      Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      FIA käynnisti tutkinnan Sebastian Vettelin toimista – jopa kilpailukielto uhkaa

    6. 6

      Lehti: Tallinnassa pommiuhkaepäily – reppu jätetty kahvilan ovenkahvaan

    7. 7

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    8. 8

      Satu Tuomiston ja kihlatun koti yhä kaupan – hintapyyntö lähentelee miljoonaa: oma kuntosali, viinikellari ja tontti järvinäkymällä

    9. 9

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    10. 10

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    3. 3

      Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      FIA käynnisti tutkinnan Sebastian Vettelin toimista – jopa kilpailukielto uhkaa

    6. Näytä lisää