Aatu, Aatto

Elokuvat

Valikko

Kuulustelu: Jörn Donner teki neljän tähden elokuvan

Julkaistu:

Jörn Donner tekee komean paluun elokuvaohjaajana. Tositapahtumiin pohjautuva, Olli Soinion käsikirjoittama Kuulustelu on tasokkaan kotimaisen elokuvavuoden vahvimpia uutuuksia.

Sen ankara, olennaiseen keskittyvä ja turhia tehokeinoja kaihtava kerronta poikkeaa virkistävästi yleisöystävällisyyden nimiin vannovan nykyelokuvamme yleisilmeestä.

Kuulustelu kertoo Suomen ja Neuvostoliiton välisen vakoiluhistorian erikoisimpiin lukeutuvasta tapauksesta. Yhdysvalloissa syntynyt, perhetaustaltaan suomalainen Kerttu Nuorteva saapui Suomeen Neuvostoliiton vakoojana kevättalvella 1942. Seuraavana syksynä Suojelupoliisi pidätti hänet ja keväällä 1943 hänet tuomittiin kuolemaan. Sodan päättyminen pelasti hänet tuomion täytäntöönpanolta.

Donnerin elokuvassa Nuortevaa esittää Minna Haapkylä. Lyhyen johdantojakson jälkeen elokuva keskittyy nimensä mukaisesti Nuortevan kuulusteluihin, joita kolme miestä vuorollaan toimittavat. Kahta ensimmäistä esittävät Lauri Nurkse ja Hannu-Pekka Björkman. Kolmas ja tärkein kuulustelija oli Valpon Turun toimiston johtaja Hannu Kastari, jota elokuvassa tulkitsee Marcus Groth.

On epäilty, että Kastarin ja kauniina pidetyn Nuortevan välille olisi kuulustelujen aikana kehittynyt rakkaussuhde. Donnerin elokuva hyödyntää tätä mahdollisuutta psykologisen ihmiskuvauksensa syventämiseksi, mutta ei intoudu romanttisiin kuvitelmiin.

Donner on ohjannut Kuulustelun kurinalaisesti, kuten sotilaalliseen aiheeseen sopii. Pirjo Honkasalon taidokkaasti kuvaama elokuva suosii lähikuvia, joissa henkilöiden tunteet - myös kätketyt sellaiset - ovat herkästi aistittavissa. Kamera ei nykymuodin mukaisesti pyöri henkilöiden ympärillä, vaan katsoo - tarkasti ja keskittyneesti.

Hieman epävarman alun jälkeen Haapkylä tekee vaativassa pääosassa erinomaista työtä. Ehkä vielä parempi on Marcus Groth sivistyneenä kuulustelijana, joka luottaa enemmän ihmisyyteen kuin pakkokeinoihin. Myös Hannu-Pekka Björkman vakuuttaa Nuortevan toisena kuulustelijana.

Kuulustelu

Ohjaaja: Jörn Donner.

Pääosissa: Minna Haapkylä, Marcus Groth, Hannu-Pekka Björkman.

Juoni: Suojelupoliisi kuulustelee neuvostovakoojana pidätettyä Kerttu Nuortevaa syksyllä 1942.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

  2. 2

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  3. 3

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  4. 4

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  5. 5

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  6. 6

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  7. 7

    Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

  8. 8

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  9. 9

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  10. 10

    Lauri Markkasen kilpailijalla tulipalokiire pois draftista – ratkaisu hämmentää Ranskassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  4. 4

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  5. 5

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  6. 6

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  7. 7

    Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

  8. 8

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  9. 9

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

  2. 2

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  3. 3

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  4. 4

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  5. 5

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  6. Näytä lisää