Tietoturva

Lompakko varastettiin – siitä alkoi painajainen

Julkaistu:

Tietoturva-asiantuntija teki perusmokan ja sai maksaa siitä ikävällä tavalla.
Tapauksesta kirjoittaa tietoturvabloggaaja Brian Krebs. Eräs hänen kyberturvallisuuden parissa työskentelevä kollegansa menetti lompakkonsa varkaalle, mutta se oli vasta alkua. Asia paisui nopeasti täysiveriseksi identiteettivarkaudeksi ja vääräksi pidätykseksi.

Asiantuntija myöntää tehneensä alkeellisen virheen. Hän oli jättänyt lompakkonsa autoonsa avonaisessa autotallissa. Sieltä varas vei sen ja alkoi sen jälkeen käyttää uhrin henkilöllisyyttä.

Krebsin mukaan varas joutui poliisin pysäyttämäksi useaan otteeseen ja teeskenteli tällöin lompakon omistajaa. Varkaan auton nähtiin myös kiihdyttävän pois murtovarkauspaikalta. Uhrin nimissä vietiin myös 5000 dollaria pankista, ja toiset 5000 dollaria kulutettiin hänen luottokorttiensa avulla.

Kolme päivää lompakon menettämisen jälkeen poliisi saapui tietoturva-asiantuntijan ovelle pidättämään hänet epäiltynä murtovarkaudesta. Hänen lapsensa todistivat vierestä käsirautojen laittoa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Väärää pidätystä ei estänyt se, että asiantuntija oli ilmoittanut lompakkonsa katoamisesta poliisille. Poliisi tajusi virheensä vasta poliisiasemalla, jossa muistiinpanojen vertailu paljasti erheen.

Epäilty varas saatiin lopulta kiinni. Kävi ilmi, että hänen epäillään olevan tekemisissä rotuvihaa ajavan rikollisryhmän kanssa.

– Kun nämä tyypit eivät ole vankilassa, heidän odotetaan tekevän rahaa jengilleen. Ja ilmeisesti yksi heidän parhaista ansaintatavoistaan on varastaa henkilöllisyyksiä, asiantuntija toteaa Krebsille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    2. 2

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    3. 3

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    4. 4

      Game of Thrones -tähti juhli yön Helsingissä – häkeltyi intensiivisestä fanituksesta: ”Ette vaikuta huutavalta kansakunnalta”

    5. 5

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    6. 6

      Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

    7. 7

      Posti suunnittelee uutta aluevaltausta: saattohoidon tukipalvelut

    8. 8

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    9. 9

      Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

    10. 10

      Olli Lindholm tukee eturauhassyöpään sairastunutta Jussi Hakulista – kärsii itsekin eturauhasvaivoista: ”Menkää ajoissa lääkäriin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    6. 6

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    7. 7

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    8. 8

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    9. 9

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    10. 10

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    2. 2

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    3. 3

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    4. 4

      Game of Thrones -tähti juhli yön Helsingissä – häkeltyi intensiivisestä fanituksesta: ”Ette vaikuta huutavalta kansakunnalta”

    5. 5

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    6. Näytä lisää