Tietoturva

Valikko

Moni pelkää Facebookin aikajanaa – eikä tee mitään

Facebookin aikajana pelottaa, mutta käyttäjät eivät joko viitsi tai osaa tehdä asialle mitään, Webroot selvitti ZDNetin mukaan.

Yhteisöpalvelu Facebookin paljon puhuttu aikajana on jo pakollinen kaikille käyttäjille, mutta huolet eivät ota laantuakseen.

Tietoturvayhtiö Webroot selvitti ZDNetin mukaan, että ainakin 88 prosenttia kuluttajista on huolissaan Facebook-profiiliin laittamansa tiedon yksityisyydestä.

Tosin melkein yhtä moni, 88 prosenttia, oli myös huolissaan Googleen laittamistaan tiedoista.

Facebookin aikajanassa kaikista eniten huolettaa se, että kyseessä on pakollinen ja automaattinen toiminto.

Vanhat profiilisivut korvannut aikajana ei kaiva esiin mitään entuudestaan salattua tietoa. Mutta tiedot esitetään helposti selattavassa muodossa, mikä auttaa löytämään vanhojakin päivityksiä.

Seurauksena moni käyttäjä säikähti yksityisyytensä puolesta törmättyään jo unohdettuihin ja huonosti päivänvaloa sietäviin päivityksiin.

Pelko ei johda
toimintaan

Webrootin kansainvälisessä kyselyssä puolet huolestuneista ei kuitenkaan tehnyt mitään profiiliensa tarkistamiseksi silloin, kun Facebook otti aikajanan heidän kohdallaan käyttöön.

Kolmannes huolestuneista rajasi aikajanan näkyvyyttä muille, kun taas 17 prosenttia poisti statuspäivityksiä, kuvia ja muuta sisältöä.

Webrootin kyselyä täydentää yhdysvaltalaisen Consumer Reportsin selvitys, jonka mukaan 13 miljoonaa Facebookin jenkkikäyttäjää ei koske tai ei edes tiedä yhteisöpalvelun yksityisyysasetuksista.

Osa syystä saattaa olla Facebookin, jota on usein arvosteltu yksityisyyden liian monimutkaisesta hallinnasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Valtatie 13:n varrelta löytyi ruumis – poliisi epäilee tappoa

    3. 3

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    4. 4

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    5. 5

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    6. 6

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    9. 9

      Nuori nainen hankki uuden ökyauton – huomaamaton yksityiskohta paljasti kiusallinen huijauksen, internet villiintyi

    10. 10

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    6. 6

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    7. 7

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    8. 8

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Valtatie 13:n varrelta löytyi ruumis – poliisi epäilee tappoa

    3. 3

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    4. 4

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    5. 5

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    6. Näytä lisää