Tietoturva

Valikko

Osuuspankin asiakkaita houkutellaan huijaussivuille

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisten pankkitunnuksia ongitaan entistä ovelammilla keinoilla, varoittaa Viestintäviraston tietoturvayksikkö Cert-fi. Huijarit ovat esimerkiksi väärentäneet Osuuspankin verkkopankin sivuja.

Rikolliset ovat taas suomalaisten verkkopankkikäyttäjien kimpussa. Nyt vorot käyttävät koukkuina uskottavan näköisiä kopioita aitojen pankkien verkkosivuista.

Tietoturvaviranomainen Cert-fi kertoo, että uhreja houkutellaan huijaussivuille sähköposteilla. Heitä pyydetään antamaan sivuilla verkkopankin tunnuksensa.

Sivustojen sisältöä on kopioitu varsinaisten verkkopankkien sivuilta, mikä voi tehdä niistä hyvinkin vakuuttavia. Internet-selaimen osoitekenttä kuitenkin paljastaa huijauksen.

Rikolliset ovat kalastelleet ainakin Osuuspankin asiakkaiden tietoja. Osuuspankki varoittaa sähköposteista, joiden otsikkona on ollut esimerkiksi "Secure Your Online Banking Access".

Viestissä kerrotaan verkkopalveluiden päivityksestä. Asiakasta pyydetään siirtymään OP-Pohjola-ryhmän verkkopankkisivuille. Sitä varten viestissä on linkki nimeltä "Online Security Department".

Englanninkielisen viestin allekirjoittajaksi on merkitty Security Center OP-Pohjola Bank Plc. Huijausviestin täsmällinen sisältö voi vaihdella.

Huijaus on perinteistä ovelampi. Aikaisemmin pankkitunnuksia on tyypillisesti udeltu suoraan sähköposteilla, jotka on konekäännetty huonolle suomen kielelle.

  • OP-Pohjola osk

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    4. 4

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    5. 5

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    6. 6

      Tältä näyttää uuden Tuntematon sotilas -elokuvan lohduton juliste – katso myös ennen julkaisemattomat kuvat

    7. 7

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    8. 8

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    9. 9

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    10. 10

      Poliisi tehovalvoo mökkiteitä ja kesäpaikkakuntia koko ensi viikon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    4. 4

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    5. 5

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    6. Näytä lisää