Tietoturva

Valikko

Rikostiedustelu korostuu konekaappauksien torjunnassa

Sisäasiainministeri Anne Holmlundin mukaan internetin mahdollisuudet rikollisille ovat lähes rajattomat. Yksi keino puuttua ongelmaan on tietoturvayhtiöihin ja muiden maiden poliiseihin nojaava rikostiedustelu.
Anne Holmlund totesi nettirikollisuuden uhkia pohtineessa seminaarissa eduskunnassa, että uhkien torjunnassa tärkeintä on ennalta ehkäisevä työ ja varautuminen.

– Kaikkeen verkossa esiintyvään ei voida viranomaistoimin puuttua, sillä tiedon ja liikenteen määrä on yksinkertaisesti valtava. Tuloksia voidaan kuitenkin saada aikaan hakemalla rikollisia ryhmiä esiin rikostiedustelulla, jossa hyödynnetään sekä tietoturvayhteisöltä saatavaa esimerkiksi haittaohjelmista löytyvää tietoa että nopeaa tiedonvaihtoa eri maiden viranomaisten välillä, ministeri sanoi tänään tiistaina.

Sisäasiainministeriö on tehostanut tietoverkkorikosten ja tietoverkkoja hyväksikäyttäen tehtyjen rikosten paljastamista ja tutkintaa muun muassa lisäämällä tietoverkkotiedustelua internetissä.

Holmlundin mukaan verkkorikollisuuden määrän arvioiminen on vaikeaa, koska todellinen määrä on huomattavasti suurempi kuin poliisin tilastot osoittavat.

Usein uhrit eivät edes tiedä olevansa rikoksen kohteena tai, että heidän kotikonettaan käytetään heidän tietämättään rikolliseen toimintaan. Rikostiedustelun merkitys korostuukin etenkin tällaisen piilorikollisuuden paljastamisessa, ministeri painotti.

Poliisi kouluttaa
verkko-osaajia

Sisäasiainministerin mukaan internetin mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Internetistä voi ladata pomminvalmistusohjeita ja lapsipornografiaa, loukata tekijän oikeuksia, tehdä petoksia ja varastaa henkilöllisyyden tai värvätä henkilön terroristiseen organisaatioon. Kaiken edellä mainitun voi vielä tehdä jonkin toisen nimissä tai identiteetillä.

Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on huomioitu internetin haavoittuvuuteen liittyvät ongelmat ja kiinnitetty huomiota tietoverkkorikollisuuden torjuntaan, Holmlund vakuutti.

Puheen ulkopuolelta mainittakoon, että esimerkiksi identiteettivarkaus ei vielä nykylain mukaan ole Suomessa rikos.

Poliisi kehittää jatkuvasti teknisiä työvälineitä sekä on lisännyt niin peruskoulutuksessa kuin erikoiskoulutuksessa tietoverkkorikollisuuden paljastamiseen, ennalta estämiseen ja tutkintaan liittyvää koulutusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    2. 2

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    5. 5

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    6. 6

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    7. 7

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    8. 8

      F1-kuskilta harvinaisen raju avautuminen – miten talli reagoi?

    9. 9

      Uskoisitko isoäidiksi? Tyrmäävä kaunotar villitsee Instagramissa aistikkailla kuvillaan – mukana koskettava viesti

    10. 10

      Juho Haapoja iski EU:n mestariksi ja 20 000 euroa rikkaammaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    10. 10

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    2. 2

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    5. 5

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    6. Näytä lisää