Tietoturva

Valikko

Roskapostittajat huijaavat suodattimia kuvilla

Julkaistu: , Päivitetty:

Roskapostittajat ohittavat yhä useammin suodattimet kuvien avulla. Kuvien tunnistamisesta on tullut yhä vaikeampaa.

Suodattimien on yhä vaikeampi määrittää, onko kuva viaton syntymäpäiväotos vai onko siihen sisällytetty Viagran mainosteksti.

- Vielä viime vuonna kuvaroskapostin osuus oli laskussa, sillä suodattimet osasivat tunnistaa sen. Tunnistus tapahtui usein siten, että suodattimet lisäsivät matemaattisen kaavan tunnistettuihin kuviin ja muodostamalla yksilöllisen signeerauksen, jolla suodatin merkitsi kuvan roskapostiksi, IronPort-turvayhtiön johtaja Craig Sprosts totesi AP:lle.

Tänä vuonna roskapostittajat ovat saaneet uusia työkaluja kuvien käsittelyyn. Ne muuntavat kuvia vain hieman. Pienet muutokset värisävyissä tai vaikka reunusten leveydessä muuttavat kuvan signeerausta sen verran, että ne ohittavat suodattimet. "Sormenjälkien" saaminen kuvista on vaikeutunut.

- Ne näkyvät joka kerta erilaisina, CipherTrustin tutkija Dmitri Alperovich totesi.

IronPortin mukaan kuvallisen roskapostin määrä on kasvanut 40 prosentilla. Yhtiö tutkii viestejä ns. hunajapurkeilla (honeypot), joiden tarkoitus on kerätä roskapostia. IronPortin ja Ciphertrustin mukaan kuvallisen postin osuus on noussut 15 prosenttiin kaikesta roskapostista. Luku oli vain prosentin aikaisemmin tänä vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    6. 6

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    7. 7

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    8. 8

      HS-gallup: Keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan – vihreiden suosio ennätyslukemiin

    9. 9

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    10. 10

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    4. 4

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    5. 5

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    6. Näytä lisää