Tietoturva

Kasvi: ohjelmien verkkosiirrosta tulossa laitonta Suomessa

Julkaistu:

Uudesta tekijänoikeuslaista äänestetään perjantaina eduskunnassa. Kaavailtu laki sai vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvin tuohduksiin, kun sitä käsiteltiin salissa keskiviikkona.
Kasvi hämmästeli muun muassa sitä, että laki voimaan astuessaan muuttaisi tietokoneohjelmien ja tietokantojen välittämisen internetissä luvanvaraiseksi, ellei peräti laittomaksi.

Tekijänoikeuslaissa sallitaan teknisten kopioiden ottaminen teoskappaleista, jotta niitä voidaan siirtää tietoverkoissa, mutta muualla laissa mainitaan, ettei sallimus kata tietokoneohjelmia eikä tietokantoja.

- Operaattoreiden pitää tietää, mikä tietoverkossa kulkeva bitti kuuluu tietokoneohjelmaan eikä esimerkiksi valokuvaan, ja estää sen tietokoneohjelmaan kuuluvan bitin kulku. Rikosta ei siis tee ohjelmaa tietokoneelleen lataava henkilö vaan sen hänelle välittävä operaattori, Kasvi puhui eduskunnan verkkosivujen mukaan.

- Jokainen, joka erottaa tavun bitistä, näkee, että tämä momentti on paitsi mahdoton myös vaarallinen. Kuka tahansa voi pienellä vaivalla saattaa operaattorinsa oikeuteen tekijänoikeuslain rikkomisesta. Kiusaus tehdä se itse lehdistötilaisuudessa tämän lain voimaan tultua on itse asiassa kohtalaisen suuri. Tällaisia momentteja ei yksinkertaisesti saa kirjoittaa, Kasvi teroitti istuntosalissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kyseisen momentin poistaminen on Kasvin mielestä ehdottoman välttämätöntä, sillä muuten internetin käyttö uhkaa muuttua suurelta osin laittomaksi Suomessa.

Toinen ristiriitoja herättänyt seikka koskee laillisesti ostetun cd-levyn kopiosuojausta. Sen murtaminen tulisi laittomaksi, vaikka tarkoituksena olisi ainoastaan kopioida kappaleet omaan mp3-soittimeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    2. 2

      Aftonbladet: Asemiehet hyökkäsivät bingohalliin Tukholman liepeillä

    3. 3

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    4. 4

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Sipilä tapasi Ranskan presidentin – Macronilta yllättävä purkaus Nokiasta

    7. 7

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Cheekin paljon odotettu veto keräsi ylistystä – ”Taitaa olla pikkujoulubileiden kestosoitto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    2. 2

      Aftonbladet: Asemiehet hyökkäsivät bingohalliin Tukholman liepeillä

    3. 3

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    4. 4

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. Näytä lisää