Tietoturva

Valikko

Yrityksiä hoputetaan asentamaan Windows XP sp2

Julkaistu:

Microsoft on hoputtanut Windows XP:tä käyttäviä yrityksiä asentamaan pikaisesti käyttöjärjestelmän service pack 2, mutta vasta pieni osa pohjoisamerikkalaisista yrityksistä on totellut. Infrastruktuurin analysointia tarjoava AssetMatrix kehottaakin yrityksiä toimimaan nopeasti, sillä automaattisen asentamisen esto poistuu pian.
Yritykset ovat pystyneet estämään sp2:n automaattisen asentamisen estotyökalulla, jonka toiminnan Microsoft lopettaa 12. huhtikuuta.

AssetMatrixin mukaan yritysten tulisi testata sp2 ja ottaa se käyttöön ennen eston poistumista. AssetMatrix muistuttaa lisäksi, että sp2 on luultavasti ainoa XP:n versio, joka on yhteensopiva Microsoftin tulevan Internet Explorer 7:n kanssa.

Vasta seitsemän prosenttia XP-koneista päivitetty

AssetMatrix tutki sp2:een siirtymistä haastattelemalla 251 pohjoisamerikkalaista yritystä. Niiden Windows XP -tietokoneista 24 prosenttiin oli asennettu sp2.

AssetMatrixin luokittelun mukaan sp2:n hyväksyjiä ovat ne yritykset, jotka ovat asentaneet päivityksen vähintään 85 prosenttiin XP-koneistaan. Torjujia taas ovat ne, joilla päivitys on enintään 15 prosentissa XP-koneista.

Luokittelun perusteella vain seitsemän prosenttia yrityksistä on hyväksynyt sp2:n ja 40 prosenttia torjunut paketin asentamisen. Loput eivät ole AssetMatrixin mukaan tehneet suuntaviivoja sp2:een siirtymisestä.

Tulokset eivät yllättäneet Microsoftia

Microsoft julkaisi sp2:n viime syyskuussa. Päivityspaketti tehtiin parantamaan Windows XP:n tietoturvaa. Yritysmaailmassa sp2:n yleistymistä on hidastanut se, että it-osastot testaavat päivityksen yhteensopivuutta muiden ohjelmien kanssa.

Microsoft on yrittänyt kiihdyttää päivityksen yleistymistä esimerkiksi viime kuussa julkaistulla Application Compatibility Toolkit 4.0 -ohjelmalla, jolla autetaan it-vastaavia ratkomaan sp2:n asennusongelmia.

AssetMatrixin tutkimustulokset eivät ole Microsoftille yllätys, kerrottiin ohjelmistoyhtiöstä uutispalvelu News.comille. Microsoftissa onkin uskottu, että monilla suurilla yrityksillä kestää 1 - 1,5 vuotta sp2:n käyttöönottamisessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    2. 2

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    3. 3

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    6. 6

      Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

    7. 7

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    8. 8

      Kuva kertoo kaiken – F1-sensaatio sai palkintopallilla inhottavan yllätyksen: ”Olen liian nuori!”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Lewis Hamilton lyttäsi törkeän tempun tehneen Sebastian Vettelin: ”Hän häpäisi itsensä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. 6

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    7. 7

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    8. 8

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    9. 9

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    10. 10

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    2. 2

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    3. 3

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    6. Näytä lisää