Tietoturva

Valikko

Netsky taitaa kymmentä kieltä

Netsky-madon X-version monikielisyys on siivittänyt madon kohtalaiseen leviämisvauhtiin. Tiistaina löydettiin myös Mydoom.J, joka sisältää osia Bugbear-matojen lähdekoodista.
Netsky.X valitsee käyttämänsä kielen kohdeosoitteen verkkotunnuksen perusteella. F-Securen mukaan mahdollisesti käännöskoneella toteuttu monikielisyys kattaa Suomen lisäksi Englannin, Ruotsin, Puolan, Norjan, Portugalin, Italian, Saksan ja Ranskan sekä mahdollisesti erään pienen saarivaltion.

Käännöksien virheellisyydestä huolimatta mato on onnistunut leviämään kohtalaista vauhtia. Symantec nosti leviämisen vuoksi tiistaina matovaroitustaan tasolle 3/5. Panda Softwaren arvio madon vaarallisuudesta on 4/5.

Radar 2 -hälytyksen madosta antanut F-Secure kertoo Skandinavian virustilastossaan Netsky.X:n nouseen alle vuorokaudessa neljännelle sijalle noin viiden prosentin osuudella kaikista havainnoista.

Viruskoodi kiertoon

F-Secure kertoi löytäneensä tiistaina myös uuden Mimail.V-madon sekä Mydoom-perheen J-version. Kumpikaan madoista ei antanut aihetta suurimpiin hälytyksiin.

Yhtiön tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoi yhtiön nettilokissa viimeisimmän Mydoom-madon koodin olevan osittain samaa kuin uusissa Bugbear-versioissa.

- Mydoom-madot kierrättävät joko Bugbearin viruskoodia tai sitten madoilla on sama tekijä, Hyppönen kirjoitti.

Tiistaina löydettiin myös uudelleen pakattu versio Netsky.X:stä. Osa virustorjujista nimesi version Netsky.Y:ksi.

Uudet versiot aloittavat 28. huhtikuuta palvelunestohyökkäyksen www.nibis.de-, www.medinfo.ufl.edu- ja www.educa.ch-verkkopalveluita vastaan.

Netsky.X:n virusviestit

mutlu etmek okumak belgili tanimlik belge.
Behaga läsa dokumenten.
Haluta kuulua dokumentoida.
Podobac sie przeczytac ten udokumentowac.
Behage lese dokumentet.
Leia por favor o original.
Legga prego il documento.
Veuillez lire le document.
Bitte lesen Sie das Dokument.
Please read the document.

Lähde: F-Secure Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    2. 2

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

    10. 10

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    2. 2

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. Näytä lisää