Mobiili

Valikko

Tabletti pudotettiin taivaalta – aiempi versio ei kestänyt runsaan metrin tiputusta

Vimpaimet
Kestäviksi tarkoitetut tabletit hinattiin korkealle taivaalle Panasonicin mainostempauksessa.
Panasonic tiputti kaksi Touchpad-sarjan tablettitietokonettaan 34 kilometrin korkeudesta ja tallensi putoamiset maahan videolle. FZ-G1- ja FZ-N1-tabletit selvisivät muutamilla kolhuilla ja naarmuilla ja pysyivät tiedotteen mukaan käyttökelpoisina.

Mainostemput eivät kuitenkaan ole aina sama asia kuin todellisuus. Toughpad-tablettisarjan aiempi versio FZ-A1 ei kuitenkaan kestänyt pudotusta runsaan metrin korkeudesta Ilta-Sanomien videotestissä vuonna 2013. Pudotus lattialle aiheutti murtuman näyttöön kumisuojauksesta huolimatta. Maahantuoja vetosi valmistusvirheeseen.

Panasonicin mainosvideon perusteella on vaikea tehdä johtopäätöksiä uusien laitteiden todellisesta kestävyydestä. Tabletit näyttävät säästyvän pahimmalta iskulta niitä kannattelevan kehikon ottaessa ensikosketuksen maahan. Lisäksi laitteet putosivat pellolle, joka on vaikkapa asfalttia tai kivilattiaa pehmoisempi alusta.

Toisaalta laitteet altistuivat Panasonicin mukaan -67 celsiuksen kylmyydelle ennen putoamistaan.

Tiedotteen väite laitteiden tiputtamisesta avaruudesta on pitkälti epätosi. Ilmakehän ja avaruuden rajan yleinen määritelmä eli Kármánin raja on sata kilometriä, ei 34.

  • tabletti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    2. 2

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    3. 3

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    4. 4

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    5. 5

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    6. 6

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    9. 9

      Ruotsalaislehdeltä katkera reaktio Niskasen MM-kultaan – ”Nosti huijarin esiin heti voiton jälkeen”

    10. 10

      Äitinsä murhasta syytetty poika suuntasi veriteon jälkeen Hernesaareen – lähti ravintolasta ambulanssilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    3. 3

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    4. 4

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    5. 5

      Antti Holma avoimena somessa: ”Poistettu syylä olikin syöpä”

    6. 6

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    7. 7

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    8. 8

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    9. 9

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    10. 10

      Elviira, 63, asuu Rivieralla, puoliso palvelutalossa Lahdessa: ”Elämäni on jatkuttava”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    2. 2

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    3. 3

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    4. 4

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    5. 5

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    6. Näytä lisää