Mobiili

Valikko

Pokémon Go -pelaaja kolaroi autolla Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa on uutisoitu ensimmäisistä kolareista, joiden osapuolina on Pokémon Go -kännykkäpelaaja.
Kulovalkeana leviävä kännykkäpeli Pokémon Go on liitetty vaaratilanteisiin ja kolareihin Yhdysvalloissa.

New Yorkin osavaltiossa 28-vuotias kuski ajautui päin puuta pelatessaan kännykkäpeliä kesken ajon.

Onnettomuus sattui tiistaina iltakymmeneltä paikallista aikaa, The Independent -lehti kertoi. Samantapaisesta onnettomuudesta levisi verkossa aiemmin uutinen, joka osoittautui kuitenkin huijaussivuston tekemäksi. Lehden uutisoiman tapauksen paikallinen poliisi vahvisti.

Auburnin poliisin mukaan mies myönsi, että että "hänen huomionsa oli keskittynyt aktiiviseen pelaamiseen".

Miehen vammat eivät olleet vakavia. Hän sai jalkoihinsa murtumia. Poliisin mukaan mies oli äärimmäisen onnekas, sillä auton etuosa rutistui nokkakolarissa pahoin ja moottori oli työntymässä sisätilaan.

Pittsburgissa CBS:n omistama paikallinen KDKA-uutiskanava uutisoi teinitytöstä, joka joutui sairaalaan auton tönäistyä häntä ajotiellä Tarentumissa, Pennsylvaniassa. 15-vuotias tyttö oli kävellyt tielle pelatessaan peliä.

Peliyhtiö Nianticin peli sekoittaa todellista ja virtuaalimaailmaa. Se sijoittaa virtuaalimaailman Pokémon-pelihahmoja gps-sijainnin perusteella eri paikkoihin kartalla, joita pelaajien täytyy käydä puhelimensa kanssa "löytämässä".

Pokémon Go -peli saatetaan julkistaa Euroopassa jo muutaman päivän sisällä, The Wall Street Journal kertoi.

Nyt.fi kertoo kuitenkin monien nuorien naputtavan hittipeliä jo Helsingissä. Peliä ei ole julkaistu vielä virallisesti, mutta Nytin mukaan sen saa ladattua "pienellä kikkailulla"

Yhdysvaltojen ja Australian viranomaiset ovat jo julistaneet varoituksia puhelintaan tuijottaville pelaajille.

  • Pokemon Go

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    9. 9

      Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

    10. 10

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää