Mobiili

Valikko

Windows-puhelimien myynti romahti uusiin pohjalukemiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Windows-puhelimien myynti on pudonnut vuoden aikana rajusti eri puolilla Eurooppaa.
Windows-puhelimien markkinaosuus on pudonnut entisestään kaikkialla muualla paitsi Japanissa, selviää tutkimusyhtiö Kantarin tekemästä selvityksestä. Japanissakin Windows-puhelimilla on vain 0,1 prosentin markkinaosuus.

Esimerkiksi Ranskassa Windows-puhelimilla oli vielä viime vuoden maalis–toukokuussa 11,1 prosentin markkinaosuus, mutta tämän vuoden vastaavana aikana Windows-puhelimien osuus oli pudonnut 4,1 prosenttiin.

Kehitys on ollut Kantarin mukaan samansuuntaista muillakin päämarkkinoilla. Briteissä pudotusta on tullut viime vuoden 10 prosentista 5,1 prosenttiin, Saksassa 8,5 prosentista 5,6 prosenttiin ja Italiassa 13,9 prosentista 6 prosenttiin. Espanjassa Windows-puhelimilla on enää vain 0,2 prosentin markkinaosuus.

Yhdysvalloissa Windows-puhelimien markkinaosuus oli viime vuoden maalis–toukokuussa 3,5 prosenttia. Tänä vuonna vastaavana aikana osuus oli pudonnut 1,6 prosenttiin.

Kantarin kokoamien tietojen perusteella Windows-puhelimien käyttäjät ovat vaihtaneet varsinkin Android-puhelimiin. Italiassa Android-puhelimien markkinaosuus nousi jopa 10,2 prosenttiyksikköä.

Android-puhelimilla oli maalis–toukokuussa Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa keskimäärin 76,5 prosentin markkinaosuus. Android-puhelimien kanssa markkinan jakaa Apple.

Huawein P8 Lite on ollut Italiassa ja Espanjassa myydyimpien puhelimien joukossa, kun taas Samsungin osuus on laskenut. Saksassa taas puolet myydyistä puhelimista on Samsungin malleja, ja loppumarkkinan jakavat pääasiassa Apple ja Huawei.

Ranskassa paikallinen Wiko-merkki saattaa nousta pian markkinakolmoseksi. Android-puhelimien suosio on alhaisin Britanniassa, jossa niillä on 58,6 prosentin markkinaosuus.

Euroopan myydyimpiä puhelinmalleja tämän vuoden maalis–toukokuussa olivat Kantarin mukaan Samsung Galaxy S7 ja Applen iPhone 6S.

  • Windows Phone

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Vessapaperitehtaassa tulipalo Pirkanmaalla – sammutuksessa mukana 10 yksikköä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    8. 8

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    9. 9

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    10. 10

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. Näytä lisää