Mobiili

Oletko valmis? Snapchat haluaa keskeyttää sinut ärsyttävällä tavalla

Julkaistu:

AdWeek kertoo Snapchatin kasvattavan mainontaansa rutkasti neljä vuotta perustamisensa jälkeen.

Kuva- ja viestisovellus Snapchat haluaa kasvattaa käyttäjämääränsä lisäksi myös liikevaihtoaan ja turvautuu mainontaan sen aikaansaamiseksi.

AdWeekin laajaa artikkelia lainaa muun muassa The Verge. Tärkein muutos käyttäjän kannalta on, että mainoksia alkaa esiintyä ystävien tarinoiden (stories) välissä. Mainosten yli voi hypätä, mutta ne ponnahtavat ajoittain esiin koko ruudun kokoisina ja äänet päällä.

Ensi kertaa mainokset ovat kolmansien osapuolien suunnittelemia Snapchatin sijaan. Mainostajat voivat upottaa mainoksiin toimintoja, ja mainos voi esimerkiksi ohjata katsojan pidemmän videon pariin tai viedä asentamaan muita sovelluksia.

Kaikki tämä tapahtuu kuitenkin Snapchatin valvonnassa, jotta mainosten laatu voidaan varmistaa etukäteen. The Verge tosin katsoo, että kilpaileva Instagram rikkoi oman vastaavan lupauksensa nopeasti.

AdWeekin mukaan uudet mainokset eivät ilmesty käyttäjille vielä muutamaan viikkoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuollut ja useita loukkaantunut yliajossa Helsingin keskustassa

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Maisa Torppa kannustaa rakastaan sporttisena Jyväskylän MM-ralleissa – ”Vettä tulee, kun saavista kaatamalla”

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    6. 6

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    7. 7

      Postilla kävi järkyttävä kirjemoka Savossa – Kutsu lapsen hautajaisiin ei tavoittanut vieraita

    8. 8

      Uhkean tv-tähden uimapuku ei välttämättä sopisi yleiselle uimarannalle – illuusio alastomuudesta: Upea figuuri paljastui

    9. 9

      EK11: Esapekka Lappi jyrää Jyväskylässä – suomalaisilla yhä neloisjohto

    10. 10

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    9. 9

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    10. 10

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuollut ja useita loukkaantunut yliajossa Helsingin keskustassa

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Maisa Torppa kannustaa rakastaan sporttisena Jyväskylän MM-ralleissa – ”Vettä tulee, kun saavista kaatamalla”

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    6. Näytä lisää