Mobiili

Applen päivitys jumiutti laitteita käyttökelvottomiksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Applen tuore iOS-päivitys on jumittanut iPad Pro -laitteita.
Apple alkoi eilen jakaa uutta iOS 9.3.2 -käyttöjärjestelmän versiota iPhone-, iPad- ja iPod touch -laitteisiin. Kaikki ei kuitenkaan ole sujunut kuten pitäisi, kertoo muun muassa MacRumors-verkkosivusto.

Useat 9,7 tuuman iPad Pro -laitteiden käyttäjät ovat valittaneet esimerkiksi Twitterissä, että päivitys on jumiuttanut heidän laitteensa, kun he ovat yrittäneet päivitystä langattoman verkon kautta. Laitteen muuten mustalla näytöllä on näkynyt vain Error 56 -virheviesti, joka neuvoo heitä liittämään tablettinsa tietokoneeseen ja iTunes-ohjelmaan.

Joidenkin Twitter-päivitysten perusteella iTunesiin yhdistäminen ei ole kuitenkaan ilmeisesti ratkaissut ongelmaa, vaan kone on pysynyt käyttökelvottomana.

Kaikki iPad Pron käyttäjät eivät ole kuitenkaan saaneet vikailmoitusta, vaan suurimmalla osalla päivitys on onnistunut normaaliin tapaan.

Error 56 -ilmoitus viittaa laitteistovikaan. Applen tukisivuilla kehotetaan lataamaan iTunes-ohjelman viimeisin versio, tarkistamaan mahdolliset ongelmat ulkopuolisen tietoturvaohjelman kanssa sekä tarkistamaan, että usb-kaapeli, tietokone ja verkkoyhteys ovat luotettavia ja yrittämään pari kertaa uudestaan.

MacRumors arvioi, että Apple joutuu todennäköisesti julkistamaan iOS 9.3.2 -käyttöjärjestelmästään korjatun version, kun jumiutuneita iPad Pro -laitteita tulee julki yhä enemmän.

Apple julkisti iPad Pro -tabletit viime syksynä. Kalleimmat mallit maksavat yli 1200 euroa.

Applella oli ongelmia myös käyttöjärjestelmän aiemmassa iOS 9.3 -versiossa, joka lukitsi useita laitteita, jos käyttäjä kirjoitti väärin Apple ID -salasanansa tai oli unohtanut sen. Apple rajoitti päivityksen jakelua, kunnes se sai valmiiksi korjatun version.

  • ohjelmapäivitys

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

    4. 4

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    5. 5

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty surmattu – ylisti Allahia ennen ampumista

    6. 6

      Jouni Hynynen ja vaimo Mari säteilivät yhdessä ensi-illassa – avioparilla poikkeava asumisratkaisu

    7. 7

      Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    5. 5

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    6. 6

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    7. 7

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    8. 8

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

    4. 4

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    5. 5

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty surmattu – ylisti Allahia ennen ampumista

    6. Näytä lisää