Mobiili

Soneran katkon syy selvisi: "Tarkoitus olla luokan paras oppilas"

Julkaistu:

Sonera aikoo selvittää laitevalmistajan kanssa, onko se noudattanut tammikuun katkon jälkeen päätettyjä toimintaohjeita.
Sonera on saanut korjattua noin reilun tunnin ajan puheluja katkoneen ongelman. Operaattorin mukaan vian syyksi on alustavasti selvinnyt mobiiliverkon järjestelmän kehitykseen liittyvä päivitystyö.

Tammikuussa Soneralla tapahtunut verkkokatkos aiheutui useamman muutostyön ennakoimattomana yhteisvaikutuksena.

– Kyseessä ei ole sama vika, mutta kollegan sanoin se on vähän kuin "samaa huonetta ja sukua", sanoo Soneran viestintäjohtaja Tatu Tuominen.

Tammikuun 19. päivän laajan katkon jälkeen Sonera on joutunut selvittämään toimintaansa operaattoreita valvovalle Viestintävirastolle. Yhtiö on aloittanut useamman kohdan ohjelman vikojen välttämiseksi, ja Viestintävirasto aikoo seurata sen toteutumista. Esimerkiksi ulkopuolinen yhtiö tutkii Soneran verkot kesään mennessä, ja operaattori aikoo käydä tulokset läpi viranomaisten kanssa sekä kertoa niistä myös julkisesti.

– Tarkoitus on olla luokan paras oppilas jatkossa, Tuominen sanoo.

Toimenpideohjelmaan kuuluu myös toimia riskien entistä paremmaksi tunnistamiseksi sekä muutostöiden paremmaksi valvomiseksi.

Tästä huolimatta verkko katkeili tänään päivitystyön takia.

– Meidän täytyy nyt käydä laitevalmistajan kanssa läpi, onko näitä sovittuja toimenpiteitä noudatettu. Nyt on kuitenkin vielä liian aikaista sanoa siitä mitään, Tuominen sanoo.

Tuominen ei kuitenkaan paljasta, mistä laitevalmistajasta on kysymys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    2. 2

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    5. 5

      Mies karkasi poliisilta – ilmoita heti havaintosi 112:een

    6. 6

      Timo Kojon syytteestä putosi tuhansia euroja

    7. 7

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    8. 8

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    9. 9

      Herttuatar Catherine löysi haastajan: Jordanian kuningatar Rania on supertyylikäs nainen

    10. 10

      Ulkomailla asunut Jasmin Mäntylä katuu suomalaisten mollaamista: ”Kuinka väärässä ja typerä olenkaan ollut?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    3. 3

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    4. 4

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    7. 7

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    8. 8

      Räppärin esitys järkytti lapsiperheet Riihimäellä – pyysi alle 12-vuotiaita lavalle laulamaan maksullisesta seksistä

    9. 9

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    10. 10

      Minna, 50, hylkäsi kriteerinsä: ”Ihannemieheni oli pukutyyppi, joka seksin aikana sitoo minut kravatilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    2. 2

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    5. 5

      Mies karkasi poliisilta – ilmoita heti havaintosi 112:een

    6. Näytä lisää