Mobiili

Valikko

Microsoft sijoittaa googlettomaan Androidiin

Julkaistu:

Microsoft sijoittaa rahaa yritykseen, joka pyrkii kampeamaan Android-käyttöjärjestelmän irti Googlen talutusnuorasta, Wall Street Journal uutisoi.

Aloitteleva, 80 hengen ohjelmistokehittäjä Cyanogen nousee uuteen arvoon Wall Street Journalin lähteiden kerrottua, että Microsoftista tulee yksi siihen sijoittavista yrityksistä. Cyanogen kehittää Android-käyttöjärjestelmästä versiota, joka ei ole riippuvainen Googlesta.

Lehden lähteiden mukaan Microsoft on yksi meneillään olevan 70 miljoonan dollarin sijoituskierroksen vähemmistösijoittajista. Sijoituspotti voi vielä kasvaa, jos siihen tulee mukaan muita yrityksiä, jotka hyötyisivät riippumattomasta Androidista. 70 miljoonan sijoitus antaisi Cyanogenille muutaman sadan miljoonan dollarin markkina-arvon.

Microsoft ja Cyanogen kieltäytyivät kommentoimasta asiaa, Wall Street Journal kirjoitti.

Mobiilikäyttöjärjestelmä Android on syntynyt Googlen tuella, mutta se on ilmainen ja avoimeen koodiin perustuvana kaikkien halukkaiden käytettävissä. Google on onnistunut kytkemään sen tiukasti omiin palveluihinsa vaatimalla, että Googlen sovellukset ovat mukana Androidin versioissa ja Googlen hakukone on perusasetuksena. Muuten niillä ei ole pääsyä Googlen hakukoneeseen, videopalvelu Youtubeen tai sovelluskauppa Play Storeen.

Cyanogen neuvottelee laitevalmistajien kanssa oman Androidinsa asentamisesta älypuhelimiin. Intialainen Micromax on jo sopinut toimittavansa C-Android-laitteita ja Wall Street Journalin lähteiden mukaan tulossa on pian muitakin sopimuksia.

Strategy Analyticsin mukaan maailman viime vuoden heinä–syyskuun Android-toimituksista kaikkiaan 37 prosenttia koostui erilaisista itsenäisistä Android-versioista.

Cyanogenin alkuvaiheen sijoittajakunnassa on vaikuttava joukko teknologia-alan sijoittajia. Mukana ovat Benchmark Capital, Redpoint Ventures, Andreessen Horowitz ja kiinalainen Tencent.

Microsoftin sijoittaminen sen oman Windows Phonen kanssa kilpailevaan Androidiin on erikoinen siirto, mutta se pystyisi hyötymään Googlesta riippumattomasta Androidista muun muassa parantamalla oman hakukoneensa Bingin kilpailuasemaa ja nostamalla muiden sovellustensa näkyvyyttä suuressa Android-ympäristössä.

  • Android

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    2. 2

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    5. 5

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    8. 8

      Iivari, 3, lähetti mökiltä pullopostia – hellyttävä kirje löytyi kaksi vuotta myöhemmin viereisestä saaresta

    9. 9

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    10. 10

      Mitä mieskomeutta – tässä ovat Mr Gay Finland -ehdokkaat, äänestä suosikkiasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    2. 2

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    5. 5

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    6. Näytä lisää