Mobiili

Valikko

Kajaanilaiset eivät luovuta, vaikka tie nousi pystyyn kolmesti – "Helkkarin hyvä tuote"

Kun liikeidea on hyvä, eikä kilpailijoita ole, eikö silloin bisneksen pitäisi onnistua? Ei välttämättä. Tai ainakin se voi vaatia aikaa ja energiaa.

Useiden mutkien kautta syntyi kajaanilaisten kaksoisveljesten Pekka ja Jukka Huovisen "kuntokännykkä", eli HeartRateCell-laite. Se mittaa käyttäjänsä sykkeen ja siirtää tulokset laitteessa olevan sim-kortin kautta verkkoon saman tien.

Ajatus kuulostaa urheilurannekkeiden aikana moneen kertaa nähdyltä, mutta eipäs olekaan. Ilman puhelimen apua tai kuntoilun jälkeen tehtävää kaapelien erikseen kytkemistä tämä ei onnistu vieläkään.

Kelataanpa taaksepäin.

Laitteen tarina käynnistyi jo vuosituhannen vaihteessa. Se lähti liikkeelle varusmiespalvelustaan suorittaneiden veljesten havainnosta: kaikki asevelvolliset eivät ole samassa kunnossa, eikä ole mielekästä teettää kaikilla samoja harjoituksia. Mitä, jos komppanianpäällikön olisi mahdollista nähdä tietokoneelta, missä kunnossa varusmiehet ovat ja määrätä nämä marssiryhmiin tämän perusteella?

Tämän toteuttamiseksi puuttuivat vain laite ja ohjelmisto. Tarvittiin laite, joka mittaa sykettä ja kuljettua matkaa sekä lähettää tiedot ilman viiveitä palvelimelle laskettavaksi ja eteenpäin välitettäväksi.

Siirrytään takaisin vuoteen 2014. Nyt nämä ovat olemassa. Veljesten NewWell-yrityksen rannekellon näköinen laite sisältää sykemittarin, askelmittarin, gps-paikannustoiminnot sekä hätäpuheluiden soittomahdollisuuden. Se välittää käyttäjänsä reitti-, nopeus- ja energiankulutustiedot yhtiön palvelimelle, jossa tiedot väännetään ymmärrettävään ja liikkumaan kannustavaan muotoon.

Silti puuttuu lentävä bisnes. Mutta pystyyn nousseita reittejä on useampiakin.

Rahoittajat katosivat

Hyvin alkanut maailmanvalloitus sai alun perin äkkilopun. NewWell oli solminut sopimuksen 25 000 laitteen toimittamisesta Yhdysvaltoihin. Laitetta oli käyty esittelemässä USA:n kongressissa asti, mikä poiki mittavan tilauksen.

Kesällä tilaus kuitenkin haihtui savuna ilmaan, kun rahoittajat katosivat.

Amerikan-reissu ei ollut silti turha. Rapakon takana ehdotettiin mittalaitteen muuttamista kellon muotoon, mikä olisi sotilaille sopivin tapa kantaa mittalaitetta. Näin tehtiin, ja laite muotoutui nykyiseen muotoonsa.

Veljekset tutkivat markkinoita ja löysivät Kiinasta laitteen, jota voisi kehittää eteenpäin. Laitteelle koodautettiin ohjelmisto, joka toi kellorannekkeeseen Huovisten idean: reaaliaikaisen kuntotietojen mittaamisen ja lähettämisen verkkoon.

– Suurin työ oli serveripuoli ja tiedonsiirto. Sitä ei kellään muulla ole, Pekka Huovinen selittää.

Tässä vaiheessa firman kassassa näkyikin jo pohja. Rahoittajia olisi ollut, mutta nämä vaativat kassan kuntoon laittamista.

Seuraavaksi veljekset ottivat lainan omissa nimissään ja NewWell-yhtiö pantiin saneeraukseen. Kuntokännykkää myy nyt markkinointiyhtiö NewWell4U. Seuraava tavoite oli siviilikäyttö ja kuluttajamarkkina.

Kilpailukielto esti myynnin

Syntyi sopimus urheilukauppaketju Intersportin kanssa. Vaikea kilpailutilanne johti kuitenkin siihen, että suurin osa laitteista palasi kaupasta takaisin. Vaikka vastaavaa laitetta ei muilla olekaan, Suunnon vyöhön perustuvia järjestelmiä vastaan oli vaikea kilpailla.

Veljekset yrittivät myös Suomessa tutulla armeijapuolella. Kaikki näytti hyvältä, kunnes kilpailukielto esti laitteen myynnin.

– Rahoitusosaaminen ja bisnesosaaminen olisi pitänyt olla heti alussa. Nyt meillä on helkkarin hyvä tuote, mutta nyt tähän pitää rakentaa bisnes vierelle. Kyllä tämä liikkeellelähtö on kaatunut ihan omaan tietämättömyyteen, Pekka Huovinen analysoi.

– Oltiinhan me ihan rookieina (aloittelijoina) yritystaistelukentällä. Turpaan on tullut monelta suunnalta, Pekka Huovinen kertoo nyt.

Huovisen kielikuvat kertovat vuosien sotilastaustasta. Kuten myös ilmaus "tätä jatketaan, kunnes saappaat jalassa kaadutaan".

Kolmas yritys

Oli vielä yhden yrityksen aika. Nyt veljekset tarjoavat laitteellaan työhyvinvointipalveluita. Kellojen kanssa tarjotaan niiden yhteyteen räätälöityjä valmennuspaketteja. Yhteistyökumppani Mehiläisen kautta laitteita käytetään muun muassa ISS:llä sekä 4Event Oy:n kautta VR:llä.

– Sitä ei ole vielä torpattu ja palaute on ollut hyvää, Pekka Huovinen naurahtaa.

Huovisen mukaan kysyntää laitteelle olisi ja kiinalaistehdas saisi syljettyä laitteita kymmenen tuhannen viikkovauhdilla, mutta firman rahatilanne estää kasvun. Vaikka kassavirta on nyt positiivinen, rahoilla lyhennetään velkoja ja saneerataan yritystä. Huovisilla ei ole kuitenkaan aikomuksia antaa periksi.

– Kun työhyvinvointi pyörii, lähden heti myymään tätä sotilaille, hän täydentää.

Usko omaan tuotteeseen ei ole missään vaiheessa ollut koetuksella. Pekka Huovisen mukaan kuntokännykkä on vielä monta vuotta tulevaisuuden puolella.

– Kesä ja syksy ovat olleet saneerauksen takia vaikeaa aikaa. On tämä ollut sellaista päivittäistä tuskaa. Mutta valoa alkaa näkyä ja neuvotteluja käydään.

Kumma kyllä, kilpailijoita ei vieläkään ole. Ei, vaikka Samsung toi juuri markkinoille Gear S -älykellonsa, jossa on lopultakin sim-kortti. Se on kuitenkin riippuvainen puhelimesta muun muassa ohjelmien asentamisessa ja laitteen hallinnassa.

– Tässä ollaan sinnitelty monta vuotta yritystä pyörittäen. Pyöritetään kunnes onnistutaan. Teemme kaikkemme, että tämä onnistuisi. Vihollista vastaan ei voi hyökätä, jos on luovuttanut pelin, Pekka Huovinen lopettaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    6. 6

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    7. 7

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    8. 8

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    9. 9

      Poliisi kaipaa havaintoja: Mies ryösti R-kioskin Ylivieskassa

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    6. Näytä lisää