Mobiili

Valikko

Suomen mobiilivoittaja: Alkoholin avulla alkoholia vastaan

Yössä on siitä vekkuli sovellus, että alkoholimainonta on isossa roolissa, mutta palvelun perusajatus on opettaa suomalaisia pois humalahakuisesta kaupungilla heilumisesta.

Kolme vuotta vanha älypuhelinsovellus Yössä (tai kansainvälisesti Yossa) voitti tämänvuotisen Paras Mobiilipalvelu 2014 -kilpailun. Palvelulla katsottiin olevan paras potentiaali ulkomaiseen menestykseen.

Yössä tarjoaa tapahtumajärjestäjille kanavan kertoa nuorille, mitä iltaisin tapahtuu. Vastaavasti käyttäjät näkevät, minne kannattaa suunnistaa. Ohessa on runsaasti alkoholitarjouksia, joilla juomia saa tavallista edullisemmin valituissa paikoissa. Tämä on myös Yössän pääansaintamalli, sillä itse sovellus on ilmainen.

Yössän perustaja ja toimitusjohtaja Matti Lamminsalo huomauttaa Suomessa vuodenvaihteessa voimaan astuvasta tiukasta alkoholilaista.

– Meistä tulee yksi niistä harvoista kanavista, joissa panimot pystyvät vielä mainostamaan. Tiedämme, että käyttäjämme ovat yli 18-vuotiaita, meillä on suljettu ryhmä ja tästä syystä uusi laki ei vaikuta meidän mainostamiseemme lähes mitenkään.

Mutta eikö siinä ole mitään arveluttavaa, että palvelu vaikuttaa kytkevän alkoholinkäytön yhteen nuorten yöelämän kanssa? Lamminsalon mukaan koko Yössän perusajatus on päinvastainen.

– Siellä on huomattavasti enemmän tapahtumia kuin alkoholitarjouksia. Koko idea lähti siitä, kun mietin suomalaisten alkoholikäyttäytymistä ja minkä takia se on niin humalahakuista. Missiomme on se, että voimme kertoa ihmisille helposti heitä kiinnostavista asioista. Eli että et menisi vain baariin ryyppäämään, vaan mieluummin oikeasti kokemaan asioita.

Palvelu tarjoaa käyttäjilleen muitakin etuuksia kuin juoma-alennuksia, kuten vip-jäsenyyksiä eri yökerhoissa.

Voitto tuo Yössälle kansainvälistä näkyvyyttä Mobile Monday -uutisvideon kautta yli 80 maahan ja kansainväliselle lehdistölle. Käyttäjiä Yössällä on tällä hetkellä noin 30 000 ja se koostuu Suomesta (Helsinki ja Turku) ja Barcelonasta. Seuraavat mukaan tulevat kaupungit ovat Lontoo, Dublin ja Berliini.

– Jos yöelämään liittyvän sovelluksen saa toimimaan Suomessa, sen pitäisi toimia hyvin muuallakin, Lamminsalo päättelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester Arenassa kova pamaus, poliisi paikalle – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    8. 8

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    9. 9

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    10. 10

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester Arenassa kova pamaus, poliisi paikalle – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. Näytä lisää