Mobiili

Phablet-villitys vanheni jo: Tässä on seuraava kova juttu

Julkaistu:

Puhelintoiminnallisuudella varustetut tabletit kasvattavat markkinaosuuttaan Aasiassa kovaa vauhtia.

Ennustettu phablet-laitteiden eli kokonsa puolesta tablettien ja puhelimien välimaastoon sijoittuvien laitteiden vallankumous saattaa jäädä odotettua pienemmäksi. Tutkimusyhtiö IDC kertoo, että Aasiassa nouseva trendi on pienikokoisten, noin 7-tuumaisten tablettien valjastaminen puhelukäyttöön.

Vaikka phablet-laitteiden myynti kasvaa koko ajan, IDC on pannut merkille puhelinominaisuuksilla varustettujen tablettien myynnin kasvun. Yhtiön lukujen mukaan Aasiassa Japani poislukien myytiin vuoden toisen neljänneksen aikana 13,8 miljoonaa tablettia, joissa 24 prosentissa on puhelintoiminnallisuus. Puhelinominaisuuksilla varustettujen tablettien määrä on noussut vuositasolla 60 prosentilla.

Ilmiö on havaittavissa erityisen selkeästi etenkin Kiinassa ja indonesiassa.

– Muutos kertoo kehittyvien markkinoiden kuluttajien kiinnostuksesta saada yksi laite vastaamaan kaikista tarpeista – oli se sitten saippuaoopperoiden katsominen, valokuvaaminen, viestittäminen tai soittaminen siinäkin tapauksessa, että laitteessa on 7-tuumainen näyttö, arvioi IDC:n Aasia-analyytikko Avinash K. Sundaram.

IDC uskoo trendin jatkuvan, sillä laiteet vastaavat todelliseen tarpeeseen: saada hinta-laatusuhteeltaan hyvä laite, jolla voi hoitaa kaikki digitaaliset asiat. Sundaram painottaa myös, että aasialaisten innostus isoihin näyttöihin ei näytä olevan katoamassa minnekään.

Epäselvää on, missä muodossa trendi tulee näkymään länsimaissa. Phablet-laitteiden myynti on lisääntynyt lännessäkin, mutta länsimaiset ihmiset tapaavat ostaa ja omistaa useampia päätelaitteita.

Esimerkki puhelimenakin toimivasta tabletista on Digitodayssa testattu Huawei Mediapad M1.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    4. 4

      Suora lähetys kello 16: Pääministeri Sipilä pitää tiedotustilaisuuden Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    6. 6

      Sisäministeri Risikko Turun puukotuksista: ”Suomi ei ole lintukoto”

    7. 7

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    8. 8

      IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

    9. 9

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    10. 10

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    4. 4

      Suora lähetys kello 16: Pääministeri Sipilä pitää tiedotustilaisuuden Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    6. Näytä lisää