Mobiili

Valikko

Nokia aloitti tablettivalmistusta 2001 – peruttiin 45 minuuttia ennen käynnistämistä

Julkaistu:

Laitetta oli määrä valmistaa Salossa 1000 kappaleen erä ja laittaa se myyntiin jo seuraavalla viikolla.

David J. Cordin kirjassa The Decline and Fall of Nokia kerrotaan, että Nokia oli aloittamassa tablettitietokoneiden valmistamista Salossa vuonna 2001. Johto käski kuitenkin "keskeyttää kaiken" 45 minuuttia ennen kuin tuotannon oli määrä alkaa.

Tablettia piti valmistaa 1000 kappaleen erä myyntiin.

Kirjan mukaan laitteen kehittely alkoi 1990-luvun lopussa. Siitä valmistettiin 14 prototyyppiä ennen kuin malli hyväksyttiin tuotantoon. Laitetta käytettiin ruutu vaakatasossa.

Kirja ei tarjoa syytä, miksi projekti keskeytettiin. Cordin haastattelema ex-nokialainen pitää päätöksen syynä "johdon epäpätevyyttä".

Kirjan mukaan Nokian suuria syntejä oli tutkimuksen runsas rahoittaminen, mutta samaan aikaan yhtiö oli kyvytön ja haluton tuotteistamaan tutkimuksen tuloksia.

Cord huomauttaa, että laitteesta ei olisi välttämättä tullut automaattista menestystä. Muun muassa Applen vuonna 1993 julkaisema Newton-kämmentietokone floppasi pahasti.

Nokia julkisti myöhemmin laitteita, jotka voitiin laskea tableteiksi. Nokia 770 julkistettiin vuonna 2005 ja N800 sekä N810 julkistettiin vuonna 2007. Yhtiö kokeili onneaan myös miniläppärimarkkinoilla Nokia Booklet 3G -laitteella, jossa oli näppäimistö.

Cord pitää yhtensä Nokian sudenkuopista sitä, että yhtiön tuotteet olivat markkinoilla ennen aikojaan.  Kirjassa kerrotaan myös, että Nokia kokeili kosketusnäytöllistä, yhden näppäimen käyttöliittymällä varustettua älypuhelinta vuosia ennen iPhonea.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    5. 5

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    8. 8

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    9. 9

      O.J. Simpson pääsee ehdonalaiseen – vapautuu lokakuussa vankilasta

    10. 10

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    8. 8

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    9. 9

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    5. 5

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    6. Näytä lisää