Mobiili

Valikko

Ennuste: Phablet-markkina kasvaa 600 %, kuninkaiksi nousevat Samsung – ja Nokia

Lumioiden uskotaan löytävän tiensä kehittyvien maiden vauraisiin kansanosiin.

Tutkimusyhtiö Juniper Research ennustaa phablet-laitteiden eli noin kuusituumaisella näytöllä varustettujen älypuhelimien myynnin nousevan 120 miljoonaan vuonna 2018.

Vuonna 2013 laitteita toimitettiin arviolta 20 miljoonaa. Kasvua syntyy siis viidessä vuodessa 600 prosenttia.

Juniperin mukaan laitteet kasvattavat suosiotaan etenkin itäisessä Aasiassa, Etelä-Korean ja Kiinan kaltaisissa maissa.

Raportin mukaan phablet-markkinoita dominoi kaksi käyttöjärjestelmää: Android ja Windows. Android-valmistajien johtotähtenä toimii Samsung, Windows-laitteiden taas Nokia.

Juniper uskoo Nokian Lumia-phabletien löytävän tiensä etenkin kehittyvien maiden vauraampiin kansanosiin. Kehittyneissä maissa dominoivien Samsungin Note-laitteiden kanssa kisaavat tiukimmin paikalliset laitevalmistajat.

Tutkimusyhtiö huomauttaa, että asetelma saattaa muuttua, jos huhut Applen 5,6-tuumaisesta laitteesta pitävät paikkansa.

Nokian puhelinliiketoiminta on siirtymässä parhaillaan Microsoftille, ja mukana siirtyvät myös Nokian julkaisemat Lumia 1520- ja Lumia 1320 -phabletit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    3. 3

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    4. 4

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

    7. 7

      Kaukaloiden kovanaama sai aiemmin elinikäisen pelikiellon KHL:ään – sikaili jälleen käsittämättömästi

    8. 8

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    9. 9

      Tom Cruise iski silmänsä 28-vuotiaaseen näyttelijäkaunottareen – bongasi morsiamen Netflixistä: ”Hän on hullaantunut”

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    3. 3

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    4. 4

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. Näytä lisää