Mobiili

Mobiiliavun tulevaisuus hämärän peitossa

Julkaistu:

Mobiiliapu-hankkeen ainoa rahoittaja Raha-automaattiyhdistys on tukenut toimintaa 1,7 miljoonalla eurolla. Jatkorahoitus on vielä epävarmaa, ja päätös saadaan joulukuun puolivälissä. Ehyt ry:ssä toiveet ovat korkealla, että järjestelmän käyttö jatkuisi ja kasvaisi.

Ehyt ry arvioi palvelulla jopa pelastetun henkiä. Yhtenä vakavamman pään esimerkkinä mainitaan tapaus, missä terveysneuvontapisteen asiakas säästyi käden amputoinnilta Mobiilivinkki-viestipalvelun ohjeiden avulla. Näitä automaattiviestejä, toisin kuin asiantuntijavastauksia, ei tarvitse odottaa päiviä.

Mobiiliapua hyödyntää pitkälti toista kymmentä järjestöä, ja lisää kaivataan, jotta tukipalvelusta saataisiin valtakunnallinen. Yksi käyttäjäjärjestö on päihdeongelmaisia auttava Suomen Lumme r.y.

– Käsityksemme palvelusta on myönteinen, kertoo Lumpeen puheenjohtaja Sami Henttonen. Hän ei muista mitään elämän tai kuoleman tilanteita, joissa Mobiiliapu olisi ollut ratkaiseva. Sen sijaan palvelu on näyttänyt kyntensä arjen pienten kysymysten ratkomisessa – olipa kyse vaikka neulojen vaihtopisteistä tai erilaisten päihteiden haitoista.

Usein etsitään sitä oikeaa henkilöä tai tahoa, joka osaa auttaa. Eri asia on, onko Mobiiliapu palvelu niille, jotka ovat ajautuneet todella vaikeaan tilanteeseen. Mutta Henttosen mukaan aina kannattaa kokeilla.

– Palvelu on nimetöntä ja nopeaa. Kukaan ei ole moittinut sitä, että Mobiiliapu ajaisi itsepalveluun. Ainoa miinus on ollut, että viestejä on voinut tulla puhelimeen liiankin paljon. Mutta tämä on vähentynyt sitä mukaa, kun viestejä on opittu kohdentamaan paremmin, Henttonen arvioi.

Hankkeen loppuraportissa korostetaan, että kaikille Mobiiliavun palveluille on koettu olevan yhteiskunnallista tilausta. Lisäksi hanketta kehutaan hyvin johdetuksi ja sen henkilöstöä osaavaksi. Ja tässä on kerrankin it-hanke, jossa rahat on käytetty tehokkaasti.

Mobiiliapu on saatavissa myös älypuhelinsovelluksena Androidille, iOS:lle ja Windows Phonelle. Lisäksi Ehyt ry on julkaissut toisen sovelluksen nimeltä OttoMitta niille, jotka haluavat tarkkailla omaa alkoholinkulutustaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    2. 2

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    3. 3

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    4. 4

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus Punkaharjulla on ohi

    7. 7

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    8. 8

      Lennot kestävät nykyään pidempään kuin samoilla reiteillä vuosikymmeniä sitten – tästä se johtuu

    9. 9

      Rakastunut Marja Hintikka hehkuttaa juontajamiestään – onnellinen pari juhlii sokerihääpäiväänsä Hangossa: ”Kohti ääretöntä ja sen yli”

    10. 10

      Ihminen jäi junan alle Pukinmäessä – Junaliikenne myöhästelee Helsingin kaupunkiradalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus Punkaharjulla on ohi

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    2. 2

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    3. 3

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    4. 4

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. Näytä lisää