Mobiili

Valikko

Googlen tyttären Moto X on kaikkien kaveri

Julkaistu: , Päivitetty:

Motorola Mobility julkisti ensimmäisen Google-sukupolven älypuhelimen Moto X:n torstaina. Siinä on vähän kaikkea enemmän kuin kilpailijoiden laitteissa ja se kootaan Nokian entisessä tehtaassa.

Moto X:stä vuodatettiin etukäteen julkisuuteen tavallista enemmän tietoja. Ostaja pääsee personoimaan puhelinta selvästi enemmän kuin kilpailijoita. Tarjolla on enemmän värejä kuin kilpailijoilla. Ja Motorolan mukaan uusi puhelin on enemmän tietoinen ympäristöstä kuin muiden puhelimet.

Moto X on hoikka ja kaareva, siinä on suurehko 4,7 tuuman oled-näyttö ja se on puheohjattava. Puhelimen voi parittaa omistajan ääneen, joten se ei tottele muiden komentoja.

Moto X tulee Android 4.2.2  -käyttöjärjestelmäversiolla, joka on Christian Science Monitorin mukaan ällistyttävää, sillä se ei ole Jelly Beanin tuorein versio. Motorolan Androidiin tekemät viritykset ovat minimaalisia.

Lehti vertaa Moto X:n teknologiaa Motorolan Droid -älypuhelimiin ja sanoo, että Droidit ovat täynnä viimeisintä tekniikkaa ja niiden muotoilu on melko aggressiivista. Moto X käyttää keskitason teknologiaa, mutta sen muotoilu tuntuu kestävän tyylikkäästi ja pysyvän miellyttävän käytettävänä kahden vuoden kytkysopimuksen kestoajan.

Moto X ei vilkuta näytölle tulevia uusia viestejä, vaan se korostaa niitä lisäämällä paneelin kirkkautta.

2 200 mAh:n akun luvataan kestävän 24 tunnin käyttöä, joskin sen käyttöajaksi luvataan 13 tuntia.  Siihen on päästy osittain pitämällä näytön tarkkuus 720x1280 pikselissä, joka jää hieman jälkeen iPhone 5:n pikselitiheydestä.

10 megapikselin kameran voi herättää nopeasti ranteen ravistuksella. Etukamera käyttää kahden megapikselin kennoa. Videon resoluutio on täydet 1080.

Laitteen, jonka käyttömuisti on kaksi gigatavua, voi ostaa 16 tai 32 gigatavun massamuistilla. Ulkoiselle muistikortille siinä ei ole paikkaa.

Google ja Motorola ovat päättäneet lyödä pöytään oman Amerikka-korttinsa, jota Apple väläytti onnistuneesti keväällä. Moto X kasataan Nokian entisessä tehtaassa Texasin Fort Worthissä. Motorola lupaa toimittaa asiakkaan itsensä netissä määrittelemän puhelimen neljässä päivässä.

Puhelimen on määrä ennättää myyntiin vielä elokuun lopulla. Ensin se tulee AT&T:n tarjontaan. Myös kaikki muut suuret amerikkalaiset operaattorit ottavat laitteen valikoimiinsa.

Kahden vuoden kytkysopimuksen kanssa 16 GB:n mallista pitää maksaa 199 dollaria ja 32 GB:n mallista 249 dollaria.

Motorolan virallinen yritysblogi korostaa Moto X:n muunneltavuutta käyttäjän tarpeiden mukaan.

  • Moto X
  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    2. 2

      Joka neljäs suomalainen on syönyt maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    3. 3

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    5. 5

      Salma Hayek esittelee upeaa tiimalasivartaloaan – poseeraa sensuellisti yläosattomissa

    6. 6

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    7. 7

      Sää teki hulvattoman tepposen meteorologille suorassa lähetyksessä: juontajien pokka petti täysin – katso video!

    8. 8

      Ruotsalainen kiekkotähti mukana kuolonkolarissa – 200 km/h kilpa-ajo maantiellä päättyi lapsuudenystävän kuolemaan

    9. 9

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    10. 10

      Pizza jäi pöydälle kun polttopullo lensi – video kertoo miltä espoolaispizzeriassa näyttää räjähdysmäisen tulipalon jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    3. 3

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    6. 6

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    7. 7

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    10. 10

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    2. 2

      Joka neljäs suomalainen on syönyt maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    3. 3

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    5. 5

      Salma Hayek esittelee upeaa tiimalasivartaloaan – poseeraa sensuellisti yläosattomissa

    6. Näytä lisää