Mobiili

Valikko

Amerikkalaislehti hehkuttaa: Nokialla ehkä Googleakin paremmat kartat

Amerikkalaislehti The Atlantic kehuu vuolaasti Nokian karttaohjelmia ja yhtiön halua kehittää palveluitaan jatkuvasti.

The Atlantic -aikakauslehden mukaan Nokian kartat ovat ainakin Applea ja ehkä Googleakin paremmat, mutta se on silti unohdettu kartantekijä. Lehti kuvaileekin Nokian olevan yhä mobiilialan jättiläinen, mutta usein parjattu sellainen.

Lehden teknologiatoimittaja Alexis Madrigal tutki Nokian karttayksikön toimintaa tarkkaan ja vietti aikaa myös Nokian omistaman Navteqin kamera-auton kuljettajan Tony Chan matkassa.

Cha viettää päivänsä ajaen kamera-autoa eri puolilla Yhdysvaltoja. Hänen ajoreittinsä määrittää varta vasten koodattu algoritmi, joka pitää huolen, että jokaisen kaupungin jokainen tienpätkä tulee ajetuksi. Kerätystä datasta mallinnetaan jatkuvasti reaalimaailman kopiota Bingin karttapalveluun.

Jutusta selviää myös, että Nokia saa gps-paikannustietoja amerikkalaisten lähettiyhtiöiden FedExin ja UPS:n autoista, mistä on sille suurta hyötyä. Nokian kilpailijoilla ei tätä etua ilmeisesti ole.

Nokian paikannussisältöjen varajohtaja Cliff Fox ampuu jutussa alas myös Applen puheet 99-prosenttisesti valmiista kartoista.

Hänen mukaansa tietojen keräyshetkestä lopputuotteen valmistumiseen kuluu niin paljon aikaa, että yli prosentti kartan sisällöstä on ehtinyt jo muuttua tosimaailmassa. Intian Delhissä jopa 85 prosenttiin kerätystä datasta joudutaan tekemään muutoksia, sillä kaupunki kasvaa ja muuttuu niin vauhdikkaasti.

Jutussa pohditaan myös Nokian karttayksikön tulevaisuutta. Sen sanotaan olevan paikannuspalveluiden asiantuntemusta tarvitseville teknologiajäteille kuten Applelle, Microsoftille ja Yahoolle mahdollisesti houkutteleva ostokohde, ja voisi myös irrota halvalla.

The Atlanticin laaja artikkeli Nokian kartoista on luettavissa täältä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    6. 6

      Perussuomalaisten draama sääntötulkinnoista kesti yli tunnin: Terhon valinnasta ei edes voinut äänestää – ”Tänään tehtiin sellainen tulkinta”

    7. 7

      Samu Haberin paljastus Tiktakista lyö Petran ällikällä – ”Miten en ole tällaista tiennyt!”

    8. 8

      Poliisi taltutti veitsimiehen Britannian parlamentin lähellä – epäillään yrittäneen terrori-iskua

    9. 9

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    10. 10

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    7. 7

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    10. 10

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    6. Näytä lisää