Mobiili

Valikko

Elop: Olemme yhä tarpeeksi vahvoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Toimitusjohtaja Stephen Elop luonnehtii toista vuosineljännestä hyvin vaikeaksi Nokialle. Hän puhui iltapäivällä toimittajille konferenssipuhelussa.

Elop tähdensi heti puhelun alussa, että Nokialla ei ole huolta herättäneitä rahoituksellisia ongelmia.

Yhtiön nettokassa ja muut likvidit varat kasvoivat toisella vuosineljänneksellä 4,2 miljardiin euroon viime vuoden kesäkuun lopun 3,9 miljardista eurosta. Markkinoilla Nokian kassaa pelättiin pienemmäksi.

– Toinen vuosineljännes oli Nokialle vaikea. Olemme kuitenkin rahoituksellisesti edelleen tarpeeksi vahvoja, että voimme jatkaa toimintaamme. Tärkein prioriteettimme on kassavirran kääntäminen positiiviseksi, Elop sanoi.

Elop ei suostunut arvioimaan kolmannen vuosineljänneksen Lumia-myyntiä. Hän kuvailee kolmatta vuosineljännestä siirtymävaiheeksi. Siirtymävaiheella Elop tarkoittanee Windows Phone 8 -laitteiden tuloa markkinoille. Elop uskoo, että uusi käyttöjärjestelmä kiihdyttää Lumian myyntiä.

– Myimme toisella vuosineljänneksellä neljä miljoonaa Lumiaa, joka on tuplasti enemmän kuin ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Tuotamme nykyisille Lumia-malleille omia päivityksiä ja ainoastaan niille tarkoitettuja sovelluksia.

Kysymykseen Yhdysvaltain-markkinoista Elop vastasi, että työtä riittää. Hän kuitenkin muistutti hiljattain julkistetusta tutkimuksesta, jonka mukaan yhdysvaltalaiset Lumia-käyttäjät ovat tyytyväisiä puhelimeensa, vaikka puhelinten myyntiluvut ovat pieniä.

Kehittyvät markkinat
päänsärkynä?

Nokian peruspuhelinten keskihinta laski toisella vuosineljänneksellä selkeästi. Keskihinta laski 31 euroon vuotta aiemmasta 36 eurosta.

Toimitusjohtaja Elop ja talous- ja rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila muistuttivat, että Nokian keväällä julkistama Asha-peruspuhelinperhe ei vielä ehtinyt vaikuttaa peruspuhelinten keskihintoihin. Myös puhelinten myyntimäärät kasvoivat.

Etenkin Aasiassa Nokia kilpailee pienten aasialaisten Android-valmistajien kanssa, jotka tuottavat peruspuhelimia halvalla.

Kehittyvillä markkinoilla Nokia yrittää yhdistää miljardi ihmistä internetiin langattomien päätelaitteiden avulla. Hanketta ei ole juuri pidetty esillä, mutta Elopin mukaan hanke jatkuu.

– Aiomme jatkaa Seuraava miljardi -hankkeemme toteuttamista, Elop sanoi.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Räikkösellä loistava startti – johtaa Monacon kisaa, Bottas kolmantena!

    2. 2

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    5. 5

      Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

    6. 6

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    7. 7

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    8. 8

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    9. 9

      Ravitsemusasiantuntija listaa: Näitä kuutta ruoka-ainetta ihmisen pitäisi nauttia useammin

    10. 10

      Hurjaa spekulointia Kimi Räikkösen tilanteesta – Monacossa panoksena F1-sopimus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    8. 8

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    9. 9

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    10. 10

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Räikkösellä loistava startti – johtaa Monacon kisaa, Bottas kolmantena!

    2. 2

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    5. 5

      Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

    6. Näytä lisää