Mobiili

Valikko

Microsoft hautoo yllätystä: Julkistaako tablet-tietokoneen?

Ohjelmistojätti Microsoft on kutsunut maanantaille tiedotustilaisuuden. Kutsussa ei kerrota tiedotustilaisuuden syytä, mutta käytännössä tilaisuuden taustalla voi olla uuden tablet-tietokoneen julkistaminen.

Verkkojulkaisu TheWrapin mukaan Microsoft paljastaa tilaisuudessa tablet-tietokoneen. Microsoft aikoo valmistaa koneen omin voimin, eli yhtiöltä ei ole TheWrapin mukaan tulossa Nokian valmistamaa tablettia. Huhujen mukaan uuden tabletin käyttöjärjestelmä olisi Windows 8.

Tilaisuus järjestetään 15.30 Los Angelesin aikaa eli tiistaina 00.30 Suomen aikaa.

Uutisen tekee kiinnostavaksi se, että huhujen mukaan julkaistava laite olisi Microsoftin itsensä valmistama. Microsoft ei ole juurikaan valmistanut laitteita, jotka käyttävät sen ohjelmistoja.

Merkille pantavaa on toki myös se, että huhuissa ei spekuloida sanallakaan, että kyseessä olisi esimerkiksi Nokian valmistama tablet-tietokone.

Microsoftin julkistus tarkoittaisi sitä, että yhtiö aloittaisi kilpailun Applen iPadin kanssa. Applen iPad on ylivoimainen johtaja tablet-markkinoilla, vaikka sille onkin tehty lukuisia eri kilpailijoita.

Toisaalta Microsoftin tiedotustilaisuus voi liittyä myös Nokiaan. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Nokia on eilisen kurssirojahduksen jälkeen entistä houkuttelevampi ostokohde. Nokia ilmoitti eilen irtisanovansa 10 000 työntekijää ja antoi tulosvaroituksen. Yhtiön kurssi laski eilen 17,3 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    5. 5

      Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

    6. 6

      Päiväkodin työntekijän epäillään pahoinpidelleen pieniä lapsia –johtaja ilmoitti poliisille

    7. 7

      Tällainen on Pohjois-Korean ohjusuhka – ja näin siihen varaudutaan

    8. 8

      Henkilöauto törmäsi rekkaan Öljytiellä – mies kuoli

    9. 9

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    10. 10

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    4. 4

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    9. 9

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    10. 10

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    5. 5

      Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

    6. Näytä lisää