Mobiili

Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia

Julkaistu:

Nokian ja Microsoftin sovellusten kehitysohjelma Aalto-yliopistossa on kerännyt yhdessä viikossa lähes kolme sataa hakemusta.

Nokia ja Microsoftin rahoittama AppCampus-ohjelma alkoi ottaa vastaan rahoitushakemuksia viime viikon maanantaina.

AppCampuksen uutiskirjeen mukaan hakemuksia ohjelmaan on tullut ympäri maailman. Eniten eli lähes kolmannes hakemuksista on Suomesta. Venäjältä on saapunut noin 20 prosenttia ja Ukrainasta noin kahdeksan prosenttia hakemuksista.  

Neljännekseksi eniten hakemuksia on tullut Yhdysvalloista. Amerikkalaiset ovat lähettäneet noin seitsemän prosenttia tähän mennessä tulleista hakupapereista.

Hakemukset edustavat laajasti erilaisia luokkia. Eniten rahoitusta on haettu tuottavuussovelluksille, joita on noin viidennes hakemuksista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Angry Birdsin jalanjäljissä 15 prosenttia hakemuksista on pelisovelluksia. Muita suosittuja sovellusluokkia ovat yhteisö-, opetus-, navigaatio- ja lifestylesovellukset.

Nokia ja Microsoft kertoivat maaliskuussa jakavansa yhteensä 18 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana sovelluskehittäjille.

Tarkoitus on edistää Microsoftin Windows Phonen ja Nokian omien käyttöjärjestelmien sovelluskehitystä, koska kehittäjät ovat lämmenneet hitaasti yhtiöiden alustoille.

Hyväksytyille hakijoille myönnetään 20 000-70 000 euron rahoitus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    4. 4

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    5. 5

      Puhemies Lohela keskeytti ministeri Orpon puheenvuoron – ”Pari sivua vielä”

    6. 6

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    7. 7

      Lehti: Tuoko aivokirurgi Schumacherille uutta toivoa? F1-mestari saatetaan siirtää erikoishoitoon Yhdysvaltoihin

    8. 8

      Leo Komarov joutui uuden NHL-säännön uhriksi: ”En tunne oloani turvalliseksi”

    9. 9

      Video paljastaa: Näin pahaa jälkeä hurrikaani Maria teki Dominican saarella – ”Olemme menettäneet kaiken”

    10. 10

      Uutuuskirja: Johannes Virolaisen lapsuuden sairaus esti lasten saamisen ja katkeroitti ensimmäisen avioliiton

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    9. 9

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    10. 10

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    4. 4

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    5. 5

      Puhemies Lohela keskeytti ministeri Orpon puheenvuoron – ”Pari sivua vielä”

    6. Näytä lisää