Mobiili

Nokian ex-johtaja: Elop tunaroi Symbian-siirtymässä

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokian entinen Symbian-kehityksestä vastaava Lee Williams asettaa kyseenalaiseksi toimitusjohtaja Stephen Elopin strategialinjaukset. Kalliiksi on tullut Elopin ilmoitus hylätä Symbian-alusta.

Entinen Nokia-johtaja Lee Williams sanoo CNET:n haastattelussa, että Nokian toimitusjohtajan Stephen Elopin tapa vaihtaa Symbian-käyttöjärjestelmästä Windows Phone-alustaan voi olla yhtiölle kallis ja kohtalokas erehdys.

Nokiassa Williams johti yhtiön Symbian-kehitystä ja Series 60 –käyttöjärjestelmää vuosina 2006–2009. Nokialta hän siirtyi Symbian Foundation –säätiön johtajaksi.

Williamsin mielestä Nokia hyppäsi Elopin johdolla liian nopeasti Windows Phone –käyttöjärjestelmään.

Williamsin mielestä Nokian olisi kannattanut esitellä alussa yksi tai kaksi uutta Windows Phone –älypuhelinta eikä hylätä samalla Symbian- ja Meego-alustoja, joihin yhtiö oli uhrannut paljon kehityspanoksia.

Williams muistuttaa haastattelussa, että Symbian-tuotteet oli Nokialle hyvä tulolähde.

– Mutta kun Elop julisti ehdotonta siirtymistä Windows Phonelle ennen kuin Nokialla oli yhtään Lumia-puhelinta, joita kuluttaja voisi ostaa, hän teki Symbian-lypsylehmästä pannukakun.

Williams ihmettelee Nokian tuotantokoneistoa. Nykyistä menoa Nokia kulkee kohti tuhoa.

– Ollessani Nokialla, kun toimme markkinoille Symbian-tuotteet ja jos tuote oli huono, pahimmissakin tapauksissa kun käynnistimme tuotannon, myimme 2,5–3 miljoonaan kappaleen tuotannon päivässä riippumatta siitä, miten huono tuote on.

Williams moittii, että nyt Nokia saa Windows Phone -puhelimia kaupaksi Yhdysvalloissa vain vähäisiä määriä AT&T valvonnassa.

Williamsin mielestä Nokian ei olisi pitäisi vannoa niin Microsoftin nimeen, vaan panna munansa useaan käyttöjärjestelmäkoriin.

Android-käyttöjärjestelmän valinta ei olisi ollut Williamsin mielestä Nokialle hyödyllinen. Nokia olisi joutunut Googlen vaikutuspiiriin eikä Nokia olisi pystynyt erottumaan muista Android-valmistajista.

Williamsin mielestä Stephen Elop ei johda Nokiaa kuten visionäärinen toimitusjohtaja, vaan kuten talousjohtaja. Elopin aikana Nokialta on lähtenyt entisiä Meego-osaajia ja muita kykyjä. Elop on palkannut yrityksen avaintehtäviin ihmisiä Microsoftilta. Heitä on erityisesti myynnissä.

Williams uskoo, että Nokian johtokunta on antanut Elopille puolesta vuodesta vuoteen aikaa oikaista yhtiön kurssia. Nokian pitäisi peruuttaa ja ottaa paremmin huomioon yhtiön oma ohjelmistokehitys.

Williams uskoo, että Nokia saa oikaistua kurssia. Hän luottaa siihen, että yhtiössä on vielä jäljellä kykyä ja taitoa toimia. Hän uskoo, että Nokia voi myydä joitakin liiketoimiaan.  

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

    2. 2

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    3. 3

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    4. 4

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    5. 5

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    6. 6

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    7. 7

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    8. 8

      Enontekiöllä surmatun opaskaveri näki syytetyn tshekin liikkuvan pihalla: ”Hän oli kuin sokean raivon vallassa”

    9. 9

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    10. 10

      Toni Nieminen palasi koulun penkille 27 vuoden tauon jälkeen – kaikille tutusta kotityöstä on tulossa ammatti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    7. 7

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    8. 8

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    9. 9

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    10. 10

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

    2. 2

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    3. 3

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    4. 4

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    5. 5

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    6. Näytä lisää