Mobiili

IPhone 4S on suuri data-ahmatti

Julkaistu: , Päivitetty:

Applen lokakuussa julkistama iPhone 4S on osoittautunut suureksi datasyöpöksi. 4S:n käyttäjät siirtävät dataa kaksi kertaa enemmän kuin iPhone 4:n omistajat.

Hyvin myynyt iPhone 4S -puhelin kuormittaa verkkoja huomattavasti enemmän kuin edeltäjänsä, raportoi asiakaskeskeisiä verkonhallintaohjelmistoja kehittävä Arieso. Yrityksen mukaan iPhone 4S siirtää dataa mobiiliverkoissa kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2008 julkistettu ensimmäinen iPhone 3G.

Brittiyritys Arieso on kerännyt datatilastoa eurooppalaisen matkapuhelinoperaattorin dataliikenteestä. Yritys ei nimeä operaattoria, mutta sen asiakkaisiin kuuluvat muun muassa O2, Telefonica ja Vodafone.

4S:n omistajat lataavat 2,76 kertaa enemmän dataa kuin vertailuperusteena käytetty iPhone 3G. Puhelimesta verkkoon päin siirrettävän datan määrä on 320 prosenttia 3G-mallin lähetysmääristä.

Ariesolla ei ollut käytettävistä dataa, josta olisi voinut laskea iPhonen eri sovellusten käyttämät datamäärät, mutta yhtiön teknologiajohtaja Michael Flanagan analysoi tilannetta puhelinten eroista lähtien. Hänen mukaansa datan kasvua takana ovat Applen synkronointi- ja tallennuspalvelu iCloud ja digitaalinen avustaja Siri.

Flanaganin mukaan varsinkin ääni- ja videotiedostojen automaattinen synkronointi iCloudin kautta käyttäjän toisiin Apple-laitteisiin lisää liikennettä kumpaankin suuntaan. Computerworldin jutussa Flanagan arveli, että myös puhuva digitaalinen avustaja Siri on osaltaan vastuussa datan suurkulutuksesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    5. 5

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    6. 6

      Kuvat ja video: Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

    7. 7

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    8. 8

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    9. 9

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    10. 10

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    8. 8

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    9. 9

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    5. 5

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    6. Näytä lisää