Mobiili

Valikko

Älypuhelin on hyvä kauppakaveri

Älypuhelimilla haetaan paljon tietoa lähiympäristöstä, etenkin kaupoista, kertoo Googlen tutkimus.
Hakujätti ja Android-käyttöjärjestelmän tekijä Google julkisti tuloksia "The Mobile Movement: Understanding Smartphone Users" -tutkimuksesta. Tutkimuksessa selvitetiin amerikkalaisten älypuhelinkäyttäjien käyttäytymistä.

Tulosten mukaan älypuhelimista on tullut tärkeä osa käyttäjiensä arkipäivää ja tietokoneen jatke.

Älypuhelinkäyttäjistä 81 prosenttia surffaa laitteella netissä ja 72 prosenttia käyttää muuta mediaa, josta kolmasosa on television katselua. Suosituimmat nettisaitit olivat hakukoneita, seuraavana tulivat sosiaalinen media, nettikaupat ja videopalveut.

Älypuhelimella tehdyt ovat yleensä käyttäjän lähiympäristöön liittyviä, sillä tietoa haetaan usein liikkeellä ollessa nousseeseen tarpeeseen. Hakutulokset johtavat usein myös suoraan toimintaan, selviää tutkimuksesta. Neljä viidestä käyttäjästä käyttää puhelinta hintavertailuihin ja 70 prosenttia käyttää puhelinta vielä kaupassakin.

Tutkimuksessa todettiin myös älypuhelimella nähtyjen mainosten olevan hyvin tehokkaita. 82 prosenttia käyttäjistä huomaa puhelimessa vastaan tulleet mainokset. Lisäksi puhelimella haetaan ahkerasti lisätietoja muussakin mediassa vastaan tulleista mainoksista.

Tutkimuksen johtopäätöksiin kuului se, että mainostajien tulisi näkyä älypuhelimella tehdyissä hauissa. Etenkin paikannustietopohjaisissa hakutuloksissa mukana oleminen nähtiin tärkeäksi. Mainostajia kehotettiin myös satsaamaan näkyvyyteen monissa kanavissa ja kehittämään markkinointistrategia, joka perustuu kuluttajien käyttäytymiseen.

Tutkimuksen takana ollut Google myy mainostilaa hakutuloksiin sekä kahittää älypuhelimissa yleistä Android-käyttöjärjestelmää.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 5013 täysi-ikäisen amerikkalaisen älypuhelimen käyttöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      Luksusrivari aiheutti lihavan riidan – ostaja haki vahingonkorvausta, tulikin mojova lasku

    5. 5

      Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

    6. 6

      KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

    7. 7

      HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

    8. 8

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    9. 9

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    10. 10

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    6. 6

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      Luksusrivari aiheutti lihavan riidan – ostaja haki vahingonkorvausta, tulikin mojova lasku

    5. 5

      Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

    6. Näytä lisää