Mobiili

Valikko

Mobiilihaku löi itsensä läpi

Julkaistu: , Päivitetty:

Mobiilihakujen läpimurto nähtiin tänä vuonna Suomessa.

Suomalaiset tekevät nettihakuja entistä enemmän älypuhelimien ja muiden mobiilien päätelaitteiden kautta. Mobiilihaut ovat kasvaneet vuodessa lähes seitsemän kertaa enemmän kuin perinteiset, työpöytäkoneilta tehtävät haut.

Hakukoneyhtiö Googlen Suomen maajohtaja Anni Ronkainen sanoo, että yleensä mobiilihakujen suosio on kasvanut kesällä, kun ihmiset siirtyvät laitureille. Syksyllä mobiilihakuihin on tullut notkahdus ja ihmiset ryhtyvät tekemään hakuja pöytäkoneista.

– Tänä syksynä ei tullut perinteistä notkahdusta. Mobiilihaut ovat olleet kasvussa kesästä lähtien.

Mobiilihakujen läpimurtoon on Ronkaisen mukaan vaikuttanut älypuhelimien suosio. Ronkainen kertoo, että iPhonen ja Android-älypuhelinten käyttäjät tekevät 50 kertaa enemmän hakuja kuin muut netin käyttäjät.

Ronkainen uskoo myös, että suomalaiset dataliittymät innostavat tekemään mobiilihakuja.

– Suomessa on paljon kiinteähintaisia dataliittymiä. Mobiililaitteiden käyttö on kustannustehokasta.

Mobiilihakujen suosio näkyy myös muualla maailmassa. Ronkaisen mukaan maailmalla on puhuttu siitä, että kevään tuhkapilvi sai ihmiset siirtymään kiinteistä laitteista mobiileihin päätelaitteisiin.

Google-haut kasvavat
16 prosentin vuosivauhtia

Googlen tilastojen mukaan suomalaiset ovat väkilukuun suhteutettuna maailman kärkiluokkaa Googlen hakujen naputtelijoina.

Maailmalla tehdään päivässä keskimäärin 4 miljardia nettihakua, joista Google-hakuja on miljardi. Suomessa hakuja tehdään päivässä 20 miljoonaa.

Google-hakujen määrä on kasvanut Suomessa 16 prosenttia vuodessa viiden viime vuoden aikana.

– Loppua ei ole näköpiirissä. Saturaatiopisteestä ei ole merkkejä, Ronkainen sanoo.

Aihepiireittäin eniten kasvussa ovat Suomessa olleet matkapuhelimia koskevat haut. Ne kasvoivat vuodessa 26 prosenttia.

Kasvussa ovat olleet myös ruokaa ja juomaa koskevat haut sekä kiinteistö- ja asuntokauppaan liittyvät haut.

Näitä haettiin Googlesta

1. Facebook

2. Youtube

3. Iltalehti

4. Ilta-Saomat

5. Nettiauto

6. Gmail

7. Suomi24

8. Hotmail

9. MTV3

10. IRC

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    2. 2

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    3. 3

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    4. 4

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. 6

      Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

    7. 7

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    8. 8

      Lewis Hamilton lyttäsi törkeän tempun tehneen Sebastian Vettelin: ”Hän häpäisi itsensä”

    9. 9

      Kuva kertoo kaiken – F1-sensaatio sai palkintopallilla inhottavan yllätyksen: ”Olen liian nuori!”

    10. 10

      Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. 6

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    7. 7

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    8. 8

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    9. 9

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    10. 10

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    2. 2

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    3. 3

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    4. 4

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. Näytä lisää