Mobiili

Valikko

Nokia tyrmää huhut E7-mallin myöhästymisestä

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelinvalmistaja Nokia kiistää huhut, joiden mukaan Nokia E7-puhelimen toimitukset lykkäytyisivät ensi vuoden puolelle.

Brittiläinen elektroniikkamyyjän Expansys aloitti Nokia E7:n ennakkotilaukset verkkosivuillaan. Verkkokaupan mukaan puhelimen toimitukset alkavat maanantaina 10. tammikuuta.

Expansysin ilmoitus on käynnistänyt huhumyllyn Nokia E7:n myynnin lykkäytymisestä. Nokia on ilmoittanut muun muassa Twitter-viestissä, että Nokia E7:n toimitukset alkavat joulukuussa.

Viestintäpäällikkö Tapani Kaskinen tyrmää Expansysin ilmoituksesta alkaneet huhut.

– En tiedä millainen sopimus heillä on, mutta aiemmin kertomamme tieto pitää edelleen paikkansa. Nokia E7:n toimitukset alkavat joulukuussa, Kaskinen sanoo Digitodaylle.

Kaskisen mukaan laite voidaan kuitenkin tuoda eri markkinoille hieman eri aikaan. Näin yhtiö menetteli esimerkiksi Nokia N8 -puhelimen kanssa.

Nokian Anssi Vanjoki julkisti E7-älypuhelimen Nokia World -tapahtumassa syyskuun puolivälissä Lontoossa. Vanjoki kehui E7-puhelinta parannelluksi versioksi Nokian vanhasta kommunikaattorista.

Nokia E7-puhelimessa on täysimittainen näppäimistö ja neljän tuuman kosketusnäyttö. Sen veroton arvioitu myyntihinta on 495 euroa.

Nokia E7 on ainoa Nokian Lontoossa syyskuussa esittelemistä neljästä Symbian 3 -puhelimesta, jonka myynti ei ole vielä alkanut. Nokia N8 - ja Nokia C7 -puhelimien toimitukset ovat jo alkaneet. Nokia C6 -malli on tullut ennakkotilaukseen.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, Tuomiokirkon portailla pitkä jono

    2. 2

      Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

    3. 3

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    5. 5

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    6. 6

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    7. 7

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    8. 8

      Kimi Räikköseltä naseva kommentti vauva-asiaan – toimittajat hörähtivät nauruun

    9. 9

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    10. 10

      Mikko Leppilampi muistaa presidentti Koivistoa somessa karismaattisella kasvokuvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, Tuomiokirkon portailla pitkä jono

    2. 2

      Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

    3. 3

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    5. 5

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    6. Näytä lisää