Mobiili

Valikko

Canalys: Nokian markkinaosuus 33 prosenttia

Markkinatutkimusyhtiö Canalys arvioi Nokian osuuden maailman älypuhelinmarkkinoista 33 prosenttiin.

Maailman älypuhelinmarkkinat kasvoivat kolmannella vuosineljänneksellä 95 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta, markkinatutkimusyhtiö Canalys arvioi. Kaikkiaan heinä–syyskuussa toimitettiin 80,9 miljoonaa puhelinta, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Maailman suurimmalla matkapuhelinten valmistajalla, suomalaisella Nokialla oli Canalysin mukaan 33 prosentin osuus maailman matkapuhelinmarkkinoista.

Applen markkinaosuus oli 17 prosentia ja RIMin 15 prosenttia.

Maailman suurimmista älypuhelinmarkkinoista Yhdysvalloissa Apple haukkasi 26 prosenttia RIMin jäädessä 24 prosenttiin.

Älypuhelinten käyttöjärjestelmistä kuitenkin selvä markkinajohtaja on Canalysin mukaan Googlen Android, jota käyttää 44 prosenttia Yhdysvaltain älypuhelimista.

Älypuhelinmarkkinoiden kasvu oli yhtiön mukaan kovinta Brasilian, Venäjän, Intian, Indonesian ja Manner-Kiinan muodostamalla alueella. Puhelintoimitusten määrä näihin niin sanottuihin BRIIC-maihin kasvoi 112 prosenttia vuodentakaisesta.

Kasvu oli vahvaa jokaisessa BRIIC-maassa ja Nokia johtava myyjä. Intian älypuhelinmarkkinoista suomalaisyhtiöllä oli 65 prosenttia ja sen toimitukset maahan kasvoivat 208 prosenttia 1,1 miljoonaan puhelimeen.

Nokia-vetoinen Symbian oli johtava käyttöjärjestelmä 37:ssä Canalysin tutkimasta 56:sta maasta. Canalys ei pidä todennäköisenä, että Nokia siirtyisi toiseen käyttöjärjestelmään. Uuden N8-puhelimen se arvioi vauhdittavan Nokian joulumyyntiä.

Canalys pitää Nokian ensi vuoden näkymiä myönteisinä Symbian-laitteiden tullessa aiempaa edullisempiin hintaluokkiin. Nokian puutteena on kuitenkin se, ettei sillä edelleenkään ole todellista huippulaitetta valikoimissaan.

– Huippuluokan MeeGo-laitteen saaminen markkinoille aikaisin ensi vuonna on tärkeää, jotta Nokia pystyy säilyttämään markkinajohtajuutensa ja saa maineensa innovatiivisena teknologiajohtajana palautettua, Canalysin analyytikko Pete Cunningham sanoo tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. 6

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    7. 7

      CNN: FBI:lla viitteitä Trumpin kampanjan yhteyksistä Venäjään

    8. 8

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    10. 10

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. Näytä lisää