Mobiili

Valikko

Jättilaskut mobiilisurffailusta jäävät historiaan

EU-maissa matkustaessa syntyneet yllätyslaskut mobiilista tiedonsiirrosta ovat pian historiaa. Teleyritysten on heinäkuun alusta lähtien pakko tarjota asiakkailleen saldorajaa.

Viestintävirasto muistuttaa aikarajasta, jonka jälkeen teleyritysten on tarjottava tiedonsiirtopalveluiden käyttäjäasiakkailleen saldorajaa EU:n alueella matkustettaessa. EU:n verkkovierailuasetukseen perustuva muutos astuu voimaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Jo maaliskuussa teleoperaattorien oli tarjottava saldorajaa niille kuluttajille, jotka palvelua toivoivat. Se ei onnistunut määräaikaan mennessä DNA:lta eikä Elisalta.

Viestintäviraston näkövinkkelistä maaliskuinen siirtymä sujui kuitenkin ilman suurempia ongelmia.

– Meistä näytti siltä, että asiat menivät mutkattomasti. Pari teleyritystä viivästyi palvelun toimittamisessa ja pyysimme niitä raportoimaan, jos ongelmia tulee, lakimies Mari Österberg Viestintävirastosta muistaa.

Vaikeuksilta nähtävästi vältyttiin, eikä virastolle tullut valituksia vihaisilta asiakkailta.

Teleoperaattorit olivat laajemmin EU:ssa huolissaan, onko saldorajajärjestelmän toteuttaminen edes mahdollista. Österbergin mukaan ongelmia ei ole silti ollut sen jälkeen, kun toteutuksen aika koitti alkukeväällä.

Automaattinen
katkaisu

Mobiileja tiedonsiirtopalveluita ovat esimerkiksi sähköpostin, www-sivustojen, valokuvien tai elokuvien lataaminen kännykkään tai tietokoneelle, jossa on liikkuva laajakaista. Uudella käytännöllä halutaan suojata kuluttajia yllättäviltä jättilaskuilta.

Teleyritykset voivat tarjota asiakkailleen erisuuruisia saldorajoja, mutta yhden saldorajan on oltava noin 62 euroa (noin 50 e + alv) kuukaudessa. Rajan lähestyessä teleyrityksen on lähetettävä asiakkaalle ennakkoviesti. Tiedonsiirtopalvelu katkeaa rajan ylittyessä ja jatkuu vain asiakkaan niin ilmoittaessa.

Viestintävirasto kertoo suuntaa-antavia esimerkkejä tiedonsiirtopalveluiden hinnoista EU-alueella. Yhden 1–20 kilotavun sähköpostin lataaminen ilman liitettä maksaa noin 0,10–0,75 euroa alv:n kera. Verkkosivujen lataaminen internetissä (300 kt–3 Mt) maksaa noin 1,50–7,50 euroa alv huomioiden.

Puheluhinnat
laskevat

Heinäkuun alusta myös soittaminen ja puheluiden vastaanottaminen matkapuhelimella halpenevat EU:n alueella matkustettaessa. Uudet hinnat ovat korkeintaan:

•    0,4797 (sis. alv) euroa minuutilta puheluissa ulkomailta (aiemmin 0,5246 euroa)
•    0,1845 (sis. alv) euroa minuutilta puhelun vastaanottamisessa ulkomailla (aiemmin 0,2318 euroa).

Lisäksi tiedonsiirtopalveluiden tukkuhinta, eli teleyritysten toisiltaan perimä hintakatto, alenee heinäkuun alusta yhdestä eurosta 0,80 euroon siirrettyä megatavua kohden. Viestintävirasto olettaa muutoksen laskevan loppuasiakashintoja lähivuosina.

Kuluttajia halutaan suojella myös mobiilin nettiyhteyden yllättävältä hitaudelta. VTT julkaisi juuri mittauspalvelun, jonka avulla kännykän todellisen nettinopeuden voi selvittää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Punkkien levittämä vaarallinen aivotulehdus iski Kotkaan

    6. 6

      Tunnettu pesäpallovaikuttaja hermostui mopopoikien ”pelleilyyn” – takaa-ajo toi tuomion kolmesta eri rikoksesta

    7. 7

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    9. 9

      Ethän vain keitä nakkeja? Yleisin tapa ei olekaan se oikea

    10. 10

      Juhlarahakohu: Allekirjoitatko usein papereita lukematta, Petteri Orpo? ”Jätin taiteellisen osuuden katsomatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    7. 7

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Punkkien levittämä vaarallinen aivotulehdus iski Kotkaan

    6. Näytä lisää