Mobiili

Intel alkaa kaupata Moorestownia älypuhelimiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman suurin puolijohdevalmistaja Intel alkaa myydä uutta Moorestown-suoritintaan. Kyseessä on älypuhelimiin soveltuva Atom-suoritinperheen mikropiiri, jonka yhtiö esitteli tammikuussa Las Vegasin kulutuselektroniikkamessuilla.
Intelin varatoimitusjohtajan Anand Chandrasekherin mukaan suoritin käyttää jopa 50 kertaa vähemmän virtaa kuin edeltäjänsä. Chandrasekherin mukaan Moorestown peittoaa älypuhelimissa nykyisin käytetyt suorittimet myös nopeutensa puolesta.

Tietokoneiden suoritinmarkkinoita ylivoimaisesti hallitseva Intel on pyrkinyt jo pitkään tuomaan suorittimiaan matkapuhelimiin. Päivä päivältä enemmän tietokoneita muistuttavat matkapuhelimet kiinnostavat yhtiötä muun muassa siksi, että niiden markkinoiden uskotaan jatkavan kasvuaan. Tähän asti Intelin menestys kännyköissä on kuitenkin jäänyt vaatimattomaksi.

Esimerkiksi maailman suurin kännyköiden valmistaja Nokia on suosinut puhelimissaan brittiläisen teknologiayhtiön ARM:n suoritinsuunnitelmiin perustuvia siruja. ARM:n suunnittelemia suorittimia valmistavat muun muassa Texas Instruments, Samsung ja Motorola.

Chandrasekher ei suostunut paljastamaan Intelin matkapuhelinpuolen asiakkaiden nimiä. Maailman suurin matkapuhelinten valmistaja Nokia solmi Intelin kanssa strategisesta yhteistyöstä viime kesänä. Myös eteläkorealainen LG on kertonut tekevänsä yhteistyötä Intelin kanssa.

– Se, miksi en puhu asiakkaista, ei johdu siitä, etteikö meillä olisi heitä. Meillä on paljon asiakkaita, Chandrasekher sanoi.

– Tämän toimialan asiakkaat ovat kuitenkin paljon salailevampia kuin muualla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    5. 5

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    6. 6

      Kuvat ja video: Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

    7. 7

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    8. 8

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    9. 9

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    10. 10

      70-luvun suosikkisarjassa ei tapahdu juuri mitään – silti se kiinnostaa edelleen suomalaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    8. 8

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    9. 9

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    5. 5

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    6. Näytä lisää