Mobiili

Valikko

Samsungin uutuuteen saa kaksi numeroa

Julkaistu: , Päivitetty:

Samsung C5212 -puhelimessa on paikka kahdelle sim-kortille. Kännykkään saa siis eri numerot esimerkiksi työ- ja vapaa-ajalle, tai matkan ajaksi ulkomaisen prepaid-liittymän kotimaisen liittymän lisäksi.
Samsung C5212 on gsm-puhelin, jonka erikoisuutena ovat paikat kahdelle sim-kortille. Puhelimessa voi käyttää kahta liittymää samanaikaisesti puhelujen vastaanottamiseen. Toisen liittymän voi myös halutessaan poistaa käytöstä.

Samsung C5212-mallissa on perinteinen näppäimistö ja 2,2 tuuman näyttö. Puhelimessa on myös mediasoitin, kamera ja fm-radio. Samsung ilmoittaa akun kestävän neljä tuntia puhetta tai 200 tuntia valmiustilassa. Maaliskuussa myyntiin tulevan puhelimen hinta on 169 euroa.

Kulloinkin käytössä oleva liittymä valitaan puhelimen sivussa olevalla painikkeella. Puhelimen voi myös ajastaa siten, että toinen liittymä otetaan käyttöön tiettyyn aikaan.

Kummallekin liittymälle voidaan määrittää oma soittoäänensä. Sim-kortit voivat myös käyttää yhteisiä yhteystietoja, vaikka toinen sim-korteista ei olisikaan aktiivisena. Puhelimella voi puhua samanaikaisesti kahta puhelua kummallakin sim-kortilla, eli yhteensä neljää puhelua yhtä aikaa.

Samsung mainostaa puhelimen sopivan esimerkiksi työ- ja yksityisliittymän käyttämiseen samalla puhelimella. Matkailijalle saattaa olla käytännöllistä joskus oman kotimaan liittymän lisäksi hankkia ulkomailla prepaid-liittymä paikallispuheluja varten.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    3. 3

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    4. 4

      Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    9. 9

      Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

    10. 10

      Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    10. 10

      Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    3. 3

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    4. 4

      Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. Näytä lisää