Mobiili

Valikko

Hyväksytty telepaketti hyödyttää kuluttajaa

Euroopan unionin parlamentti hyväksyi tänään pitkään valmistellun televiestintäpaketin. Kuluttaja hyötyy asiasta esimerkiksi siten, että jatkossa matkapuhelinnumero on saatava siirrettyä yhden työpäivän aikana.

Uudistettu paketti hyväksyttiin kolmannessa ja viimeisessä käsittelyssä äänin 510–40.

Telepaketti on osa unionin viestintädirektiivin uudistustyötä, jota on tehty useissa elimissä vuosien ajan.

Keväällä EU-parlamentti ja jäsenmaiden hallitusten edustajista koostuva ministerineuvosto kiistelivät paketin sisällöstä etenkin internet-käyttäjien perusoikeuksien rajoituksien osalta. Viimeisestä avoinna olleesta kysymyksestä päästiin sopuun marraskuun alussa.

Tänään hyväksytty muotoilu ei anna viranomaisille yksipuolista oikeutta katkaista internet-yhteyksiä sellaiselta käyttäjältä, jota epäillään tiedostojen laittomasta lataamisesta verkosta. Rajoitukset internet-yhteyksiin ovat sallittuja vain, jos ne ovat "tarkoituksenmukaisia, suhteellisia ja hyväksyttäviä demokraattisessa yhteiskunnassa".

Paketti uudistaa esimerkiksi puhelimen ja internetin käyttäjien oikeuksia. Vastaisuudessa esimerkiksi matkapuhelinnumero on saatava siirrettyä yhden työpäivän aikana. Paketin myötä unioniin perustetaan myös uusi yhteinen telealan sääntelyviranomainen BEREC.

Telepaketti astuu voimaan puolentoista vuoden kuluttua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    5. 5

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    6. 6

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    7. 7

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    8. 8

      Tietäisitkö vastauksen? Moona, 27, tuskailee miljonäärivisassa jo toisen kysymyksen kohdalla: ”Onks noloa käyttää oljenkorsi?”

    9. 9

      Venäjällä taas merkittävä sotaharjoitus – kalustona kuuluisia Iskander-ohjuksia

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    8. 8

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    9. 9

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    10. 10

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    5. 5

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    6. Näytä lisää