Mobiili

Valikko

Gartner: Parane pian, kännykkäala!

Markkinatutkimusyhtiö Gartner arvioi matkapuhelinmarkkinoiden kestävän elpymisen käynnistyvän tammi–maaliskuussa 2010.

Gartnerin mukaan matkapuhelinten tuotanto saavutti pohjansa jo tämän vuoden tammi–maaliskuussa, eikä heinä–syyskuussa, kuten yhtiö aiemmin arvioi.

Gartner korjasi ylöspäin myös aikaisempaa ennustetaan kuluvan vuoden matkapuhelinmyynnistä ja odottaa nyt, että loppuasiakkaille myydään tänä vuonna kahdeksan prosenttia vähemmän matkapuhelimia kuin vuosi sitten. Syynä arvion nostamiseen on peruspuhelimien kysynnän voimistuminen kehittyvissä maissa, kuten Kiinassa.

Matkapuhelinten laskevien keskihintojen keskellä myös korkeampikatteisten älypuhelinten kysyntä valaa uskoa alan elpymiseen.

Gartner kertoi matkapuhelinalan näkymistä koko elektroniikka-alaa käsittelevän arvionsa yhteydessä maanantaina. Gartnerin arvio tulee vain muutamia päivä ennen kuin maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia kertoo heinä–syyskuun tuloksestaan.

Uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa 35 analyytikkoa arvioivat Nokian tuloksen heikentyneen jonkin verran kolmannella vuosineljänneksellä edellisestä neljänneksestä. Vuotta aiempaan verrattuna tulosromahdusta pidettiin selviönä analyytikoiden parissa.

– Nokian markkinaosuutta tukee halpojen puhelimien myynti. Aasiassa ja muualla kehittyvillä markkinoilla puhelinmarkkinoiden kasvu on ollut länsimaihin verrattuna edelleen hyvällä tasolla ja ainakin sen mukaan voisi olettaa, että Nokia olisi ollut mukana kehityksessä, Pohjolan seniorianalyytikko Hannu Rauhala sanoo.

Kaikkiaan Gartner uskoo koko elektroniikka-alan elpymisen olevan vasta alkutekijöissään. Yhtiö ei odota kestävän elpymisen käynnistymistä ennen ensi vuotta. Vielä kesäkuussa Gartner arvioi elpymisen käynnistyvän kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Esimerkiksi tietokonevalmistajien vaikeuksien Gartner ennakoi jatkuvan. Gartnerin mukaan alan kestävä elpyminen näyttäisi alkava vasta ensi vuoden heinä–syyskuussa. Erityisesti yhtiöt ovat leikanneet informaatiotietoteknologiaan liittyviä kulujaan.

Gartner toisti arvionsa, jonka mukaan puolijohteiden myynti yltää vuoden 2007 huippulukemiin vasta vuonna 2012.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    7. 7

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    8. 8

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    9. 9

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    10. 10

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    8. 8

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. Näytä lisää