Mobiili

Analyytikot kaipaavat Nokialta ihmevekotinta

Julkaistu:

Paljon kauniita aikeita, vähän mitään kouriintuntuvaa. Näin luonnehtivat analyytikot matkapuhelinvalmistaja Nokian ja siruyhtiö Intelin eilistä ilmoitusta strategisesta yhteistyöstä.

Nokia ja Intel ilmoittivat eilen strategisesta liitosta. Yhtiöt kertoivat, että ne aikovat kehittää uuden, Intelin siruihin pohjautuvan mobiililaiteluokan.

Yhteistyöilmoitus kiinnosti monia, sillä Nokian on pitkään huhuttu suunnittelevan älypuhelinten ja kannettavien tietokoneiden välimaastoon jäävää laitetta.

Siitä, millainen tämä yhtiöiden kaavailema laiteluokka tulee olemaan, ei kuitenkaan tiedetä juuri mitään varmaa. Nokia ja Intel väistivät yhteisessä lehdistötilaisuudessaan kaikki yksityiskohtaiset kysymykset mahdollisista laitteista ja niihin liittyvistä aikatauluista.

– Se voi olla oikeastaan mitä tahansa. On helppo kuvitella ainakin puolen tusinaa erilaista laitetyyppiä, johtaja Neil Mawston markkinatutkimusyhtiö Strategy Analyticsistä sanoo Taloussanomille.

Maailmalla on liikkunut monen sortin huhuja Nokian uudesta laitteesta jo tovin.

Esimerkiksi taiwanilainen Commercial Times -lehti raportoi tänään Nokian tilanneen Intelin Atom-suorittimelle rakentuvia netbook-minikannettavia sopimusvalmistaja Quanta Computerilta. Lisäksi lehti kertoi Nokian tilanneen siruyhtiön Qualcommin Snapdragon-suoritinalustaan pohjautuvia, smartbook-tyyppisiä kannettavia Compal Electronicsilta.

– Jos Nokia lähtee mukaan itselleen tähän asti uuteen laitekategoriaan, kuten netbook-mallisiin minikannettaviin, se tulee löytämään kilpaillun markkinan. Nokian haasteena onkin esitellä jotain massasta poikkeavaa, analyytikko Nick Jones Gartnerista sanoo.

– Erottuakseen muista heidän täytyisi tehdä jotain ihmeellisen erilaista, Jones arvioi.

Alansa johtavien yritysten, kuten Nokian ja Intelin, yhteistyölle asetetaan aina suuria odotuksia.

– Jos he julkaisevat yhteisesti suunnitellun laitteen, sen täytyisi olla Applen iPhonen tai Amazonin Kindlen kaltainen tapaus, Mawston sanoo.

Maemo vie
huomiota Symbianilta

Nokia ja Intel kertoivat myös aikovansa tiivistää yhteistyötään yhtiön tukemissa avoimen lähdekoodin projekteissa. Näihin kuuluvat esimerkiksi Nokian nettipäätteissään käyttämä Maemo-mobiilialusta ja Intelin Atom-suorittimia silmällä pitäen suunniteltu Moblin-alusta.

Analyytikot uskovatkin eilisen ilmoituksen merkinneen ainakin jossain määrin huonoja uutisia mobiilialusta Symbianille, jota Nokia on käyttänyt matkapuhelimissaan.

Nokian ja Intelin kaavailemien uusien laitteiden käyttöjärjestelmä on todennäköisesti Linuxiin pohjautuva Maemo.

– On selvää, että Linux varastaa huomiota Symbianilta Nokian sisällä, Mawston sanoo.

Mawston arvioi Linux-pohjaisen mobiilialustan olevan Nokian valinta seuraavan sukupolven laitteisiin, mutta Symbianin ja S60-sovellusalustan löytyvän myös tulevaisuudessa halvemmista sekä keskihintaisista laitteista.

Jones arvioi Intelin ja Nokian yhteistyön vahvistavan Maemon asemaa suhteessa hakukoneyhtiö Googlen Android-alustaan, joka on valtaamassa alaa älypuhelinten ohella myös minikannettavissa.

Intel keräsi
uskottavuuspisteitä

Mawstonin ja Jonesin arvion mukaan eilinen ilmoitus oli merkittävämpi Intelille.

Tietokonemarkkinoita hallitseva sirujätti on pyrkinyt laajentamaan liiketoimintaansa matkapuhelimiin ja muihin mobiililaitteisiin – vaatimattomin tuloksin. Vain minikannettavissa Intel on pystynyt valloittamaan siivun markkinoista Atom-suorittimellaan.

Eilisen jälkeen Intel voi ratsastaa Nokian tuoman uskottavuuden turvin. Ilmoitus Nokian ja Intelin yhteistyöstä tuli viikko sen jälkeen, kun Intel oli kertonut ostavansa sulautettuihin järjestelmiin erikoistuneen ohjelmistoyhtiö Wind River Systemsin. Wind Riverin on arvioitu tuovan Intelille lisää mobiilipuolen osaamista.

Jones arvioi Intelin haastavan selvemmin siru- ja teknologiayhtiö Qualcommin sekä Nokialle läheisen siruyhtiö Texas Instrumentsin. Hän veikkaa, että toistaiseksi kehitysasteella olevia, Intel-arkkitehtuurin perustuvia ja mobiililaitteita varten suunniteltuja suorittimia voitaisiin käyttää tulevaisuudessa myös matkapuhelimissa.

– Intelin haasteena on muuttaa ilmoituksella saavutettu mielikuva markkinaosuudeksi seuraavan kahden kolmen vuoden aikana, Mawston sanoo.

Mawstonin mukaan ilmoitus kielii Nokian pyrkivän monipuolistamaan sitä komponenttitoimittajien kirjoa, joilta matkapuhelinvalmistaja tilaa tavaraa.

Mawston pitää mahdollisena, että Intelin kehitteillä olevat sirut voisivat syrjäyttää brittiläisen teknologiayhtiö ARM:n suoritinsuunnitelmiin perustuvat sirut osassa Nokian puhelimista.

ARM:n suunnittelemia suorittimia valmistavat muun muassa Texas Instruments, Samsung ja Motorola. Puhelimiin tunkeutuminen edellyttäisi kuitenkin uusia, nykyisiä energiatehokkaampia suorittimia Inteliltä.

– Intelin aikaisemmat hyökkäykset ARM:ää kohtaan ovat epäonnistuneet, Mawston muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    2. 2

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    5. 5

      Norjalaisvalmentaja vaatii päitä vadille – tiukkoja syytöksiä hiihdon pomokaksikolle dopingkäryjen takia

    6. 6

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    7. 7

      Turun puukkoiskun pääepäilty opiskeli kristillisessä opistossa – todistus jäi saamatta poissaolojen vuoksi

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Therese Johaugin viimeinen takaportti – onko olympialaisiin pääsy sittenkin mahdollista?

    10. 10

      Norjassa viriteltiin teorioita Johaugin dopingtuomiosta – FIS-pomo löi jauhot suuhun tylyllä kommentillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    8. 8

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    2. 2

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    5. 5

      Norjalaisvalmentaja vaatii päitä vadille – tiukkoja syytöksiä hiihdon pomokaksikolle dopingkäryjen takia

    6. Näytä lisää