Mobiili

Valikko

Mobiilisurffaus jakaa kansan voimakkaasti kahtia

Tuore Mobile Media Tracking –tutkimus kertoo, että jo lähes 60 prosenttia 15-64-vuotiaista suomalaisista matkapuhelimen käyttäjistä on vastaanottanut puhelimeensa markkinointia tekstiviestillä, kuvaviestillä tai palveluntarjoajan lähettämän linkin avulla.

Internetiä tai wap-sivustoja selailevien suomalaisten osuus on edelliseen mittaukseen verrattuna lähes ennallaan noin kolmanneksessa. Tutkimuksen mukaan mobiilisurffaus jakaa kansan voimakkaasti. Nuorista ja nuorista aikuisista suurin osa on ainakin kokeillut mobiilia internetiä, kun taas varttuneimmissa ikäryhmissä osuus jää alle viidennekseen.

Trainers’ Housen ja Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton yhteistyönä tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat ottaneet mobiilin omakseen myös äänestyksissä, arvonnoissa ja markkinointikampanjoissa.

Vajaa kolmannes
äänesti kännykällä

Hieman alle kolmannes kuluttajista oli puolen vuoden aikana osallistunut tekstiviestillä äänestykseen, kilpailuun tai pyytänyt palautetta. Tekstiviestiäänestys kohdistuu koko väestöön varsin tasaisesti. Sen yleisyys on ennallaan edelliseen vertailukelpoiseen mittaukseen verrattuna, eli merkittävää kasvua ei ole tapahtunut. Naiset osallistuvat edelleen hieman tavallisemmin tekstiviestiäänestykseen kuin miehet.
 
Sosiaalisen median voimakas nousu verkossa ei ole vielä rantautunut mobiilikäyttöön. Vaikka palvelujen tarjonta on kasvanut voimakkaasti, suomalaisista vain pieni osa on ottanut sosiaalisen median palvelut käyttöön puhelimen avulla. Ikäryhmissä erot ovat kuitenkin merkittävät. Nuorista 13 prosenttia on käyttänyt mobiilimeseä eli Messengeriä. Nuorista aikuisista 15 prosenttia taas on käyttänyt jotain yhteisöä, kuten Facebookia, mobiilin kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. 6

      Syyte karmeasta velanperinnästä Kuopiossa – uhri soitti ase ohimolla äidilleen

    7. 7

      Asuntomarkkinoille on tullut kokonaan uusi ryhmä – ja se on valmis maksamaan ”kohtuuttomankin” paljon

    8. 8

      Ojanreunuksia raivanneelle miehelle kävi uskomaton vahinko: Autotalleista jäi jäljelle vain muisto

    9. 9

      Legendaarinen Onnenpyörä-tyttö häpeää Playboy-alastonkuviaan – tempauksesta nousi aikanaan valtava kohu: ”Tarvitsin rahaa...”

    10. 10

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    6. 6

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    10. 10

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. Näytä lisää