Mobiili

Valikko

Apple haluaa iPhonen murtamisen rikokseksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Tietotekniikkayhtiö Applen tulkinnan mukaan iPhonen murtaminen on rikos. Yhtiö ei halua, että iPhoneen voi asentaa muita kuin hyväksyttyjä ohjelmia.
Yhdysvaltalainen kansalaisoikeusjärjestö EFF on hakenut maan tekijänoikeusviranomaista U.S. Copyright Officea tunnistamaan iPhonen murtamisen poikkeukseksi maan tekijänoikeuslaista, jonka päivittäminen on parhaillaan käynnissä.

EFF perustelee hakemustaan sillä, että murtaminen kuuluu vielä omistajan oikeuksien piiriin, jolla käyttäjä parantaa ostamansa laitteen ominaisuuksia. Murrettuihin laitteisiin käyttäjä on voinut asentaa myös sellaisia ohjelmia, joita ei myydä Applen App Store -verkkokaupassa. 

Omassa vastineessaan (pdf) Apple haluaa, että iPhonen murtaminen määritellään rikolliseksi.

Yhtiö vetoaa tekijänoikeuksiinsa. Applen mukaan iPhonen käyttöjärjestelmä ja sen lataamiseen käytettävä bootloader-ohjelma ovat tekijänoikeuslailla suojattuja, joten niitä ei saa muuttaa.

Applen mukaan poikkeuksen myöntäminen vaikuttaisi myös Applen liiketoimintamalliin, mikä ylittää tekijänoikeuksiin keskittyvän Copyright Officen toimivallan rajat.

Perusteluissaaan Apple sanoo App Storen olevan merkittävä syy iPhone 3G:n menestykseen. App Storesta on ladattu seitsemän kuukauden aikana 500 miljoonaa ohjelmaa.

Osa näistä on ilmaisia, mutta maksullisten ohjelmistojen hinnasta Apple saa 30 prosentin osuuden. Applen mukaan App Store on toki hyödyllinen Applelle, mutta myös kuluttajille ja sovellusten kehittäjille.

EFF vertaa Applen perusteluja siihen, että autovalmistajat hitsaisivat autojensa konepellit kiinni. Vaikka autovalmistajat suosittelevat omia merkkikorjaamoitaan ja varaosiaan, omistaja saa korjata ja parannella autoaan, jos niin haluaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

    3. 3

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    5. 5

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    6. 6

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    9. 9

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    10. 10

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    6. 6

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    7. 7

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    8. 8

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

    3. 3

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    5. 5

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    6. Näytä lisää